Postikortti – 10 kiehtovaa tarinaa

Suomalainen postikortti täyttää 150 vuotta vuonna 2021. Postikortti on pitänyt hyvin pintansa, elänyt ajassa ja on edelleen varteenotettava viestintäväline. Se on ollut mukana yhteiskunnan monissa muutoksissa ja mullistuksissa. Postikortti on henkilökohtainen tapa muistaa ystäviä ja yhteistyökumppaneita. Korttien aiheet ovat kertoneet omasta ajastaan ja maailman menosta.

Postimuseo esittelee postikorttia kymmenen eri tarinan kautta. Videot on tuotettu vuonna 2008. Tuotannosta vastasi Douglas Productions ja Postimuseo.

Postikortin tarina

Postikortti on mainio tapa muistaa toisiamme erilaisin tervehdyksin. Sillä voi onnitella, toivottaa hyvää pääsiäistä, rauhallista joulua, tulevaa vuotta, hyvää terveyttä tai tervehtiä muuten vaan. Postikortin alkuaikoina se oli tärkeä viestinnän väline. Kortti oli edullisempi lähettää kuin kirje.

Maailman vanhin painettu postikortti on tiettävästi englantilainen kortti vuodelta 1840. Postikortin virallinen historia alkoi Itävallassa vuonna 1869. Kortissa ei ollut kuvaa, vaan koko kääntöpuoli oli varattu kirjoitukselle. Ensimmäisiä postikortteja kutsuttiin ns. ehiökorteiksi. Osoitepuolella oli valmiiksi painettu merkintä postimaksusta.

Kuvat tulivat nopeasti postikortteihin ja ne olivat aluksi maisemia. Postikortit toivat kuvallisuuden muuten kuvaköyhään aikakauteen. Saksalaiset postikorttien valmistajat hallitsivat kuvakorttimarkkinoita 1900-luvun alkuvuosiin saakka. 1880-luvun lopulla ilmestyi ruotsalaisten taiteilijoiden kuvakortteja, joiden aiheet olivat suomalaisille tutumpia kuin saksalaiset.

Kuva-aiheet monipuolistuivat, ja jo 1800-luvun lopulla tehtiin ensimmäiset suomalaiset mainospostikortit. Eri hyväntekeväisyysjärjestöt huomasivat myös postikortin voiman. Valokuvaus keksittiin samoihin aikoihin postikorttien kanssa. Ensimmäisten suomalaisten valokuvakorttien tekijöitä 1890-luvulta olivat valokuvaajat Daniel Nyblin, Karl Emil Ståhlberg ja I. K. Inha. Suomalaisten taiteilijoiden postikortit ovat luoneet omanlaista Suomi-kuvaa. Esimerkiksi Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun värikäs kuvamaailma on monille jo lapsuudesta tuttu.

Taidetta ja tekijöitä

Suomessa on satoja korttitaiteilijoita, joista tähän videoon on valikoitunut 12 ansioitunutta ja tunnettua tekijää. Suomen kokoisessa maassa taiteilijan on ollut vaikea saada elantoa pelkästään postikortteja piirtämällä. Siksi moni hyväkin korttitaiteilija on jäänyt tuntemattomaksi. Postikorttien taidetta pidetään vähemmän arvostettuna käyttötaiteena.

Postikortti on taideteos pienoiskoossa. Kuva kertoo usein sanoja enemmän. Postikortti valitaan usein huolella vastaanottajaa silmällä pitäen.

Videossa esiteltävät korttitaiteilijat ovat: Emil Cedercreutz (1879–1949), Rudolf Koivu (1890–1946), Erkki Koponen 1899–1996, Martta Wendelin 1893–1986, Arnold Tilgmann (1902–1978), Aukusti Tuhka (1895–1973), Marjaliisa Pitkäranta (1941–2003), Kimmo Pälikkö (1938), Jaana Aalto (1959), Osmo ”Omppu” Omenamäki (1940), Virpi Pekkala (1945) ja Inge Löök (1951).

Video on valmistunut vuonna 2008, jonka jälkeen asiasisältö on hieman muuttunut. Kimmo Pälikön Art Galleria lopetti toimintansa vuonna 2010. Marjaliisa Pitkärannan säätiö on luovuttanut halussaan olleet noin 700 piirrosoriginaalia Postimuseolle, joka hallitsee nykyisin niiden käyttöoikeuksia.

Joulukortit

Maailman ensimmäisenä joulukorttina on yleisesti pidetty englantilaisen Sir Henry Colen joulutervehdystä yhteistyökumppaneilleen vuonna 1843.

Joulu on säilynyt suomalaisten suosituimpana korttisesonkina. Tämän videon valmistumisvuonna 2008 Suomessa lähetettiin ennätysmäärä joulukortteja eli noin 50 miljoonaa. Tämän jälkeen lähetysmäärät ovat olleet laskussa.

Joulukorttien aiheet liittyvät usein vanhoihin joulun perinteisiin. Suosittuja aiheita ovat olleet muiden muassa tontut ja joulupukit, talviset ja lumiset maisemat, kynttilät, joulukuuset, jouluruuat sekä uskonnolliset aiheet. Aiheista suosituimpia ovat olleet tontut. Niiden osalta ruotsalaisen taiteilija Jenny Nyströmin merkitys on ollut suuri. Häntä pidetään pohjoismaisen joulutontun luojana.

Ystävänpäivä

Ystävänpäivä on suomalaisten toiseksi suosituin korttisesonki. Vuodesta 1987 alkaen suomalaisiin kalentereihin on merkitty ystävänpäiväksi 14.2. Vaikka ystävänpäivän perinne on meillä suhteellisen uusi, niin sen aihe on ikivanha: ystäviä ja rakkaita on aina haluttu muistaa ja ilahduttaa.

Ystävänpäivä on tullut Suomeen Amerikasta, jossa sitä vietetään Valentinen päivänä. Sen juuret ovat kuitenkin Italiassa, jossa kerrotaan useistakin pyhistä Valentinuksista. Valentinusta on pidetty rakastavaisten suojelijana ja onnellisen avioliiton takaajana. Pyhän Valentinuksen muistopäivää alettiin viettää 14. helmikuuta vuonna 350 eli yli 1600 vuotta sitten.

Suomen Posti, Punainen Risti ja kirja- ja paperikauppiaat tekivät vuonna 1987 ystävänpäivää tunnetuksi yhteisellä kampanjalla, jonka teema oli: ”Jokainen ystävä on muistamisen arvoinen”. Punainen Risti julkaisi kahdeksan ystävänpäiväkorttia. Vuotta myöhemmin myös Unicef oli painattanut omat ystävänpäiväkorttinsa.

Ensimmäinen ystävänpäivän postimerkki julkaistiin Suomessa vuonna 1993, ja nykyään ystävänpäiväksi ilmestyy aina uusi merkki.

Pääsiäiskortit

Perinne lähettää pääsiäispostikortteja sukulaisille ja tuttaville alkoi yleistyä 1800-luvun loppupuolella. Suomessa säilyneet vanhimmat pääsiäiskortit ovat 1880-luvulta ja ne ovat kulkeneet kirjekuoressa. Pääsiäinen on kolmanneksi suosituin korttisesonki.

Vaikka suomalaisten pääsiäiskorttien aiheet ovat vuosikymmenten kuluessa vaihdelleet, niin korttien päähenkilöinä ovat pysyneet puput, tiput, kanat, kukot ja noidat.

Pääsiäiskortin noita on suomalainen ja pohjoismainen erikoisuus. Keskieurooppalaisissa pääsiäiskorteissa ei noita-akkoja näy. Pääsiäinen on kristillisistä pyhistä vanhin, siksi myös uskonnolliset aiheet ovat aina olleet suosittuja pääsiäiskorttien aiheita.

Monissa kulttuureissa muna on elämän symboli. Munan kuori on kova kuin kivi, mutta sisällään se pitää uutta elämää. Munan keltuaisen kirkkaasta keltaisesta on tullut pääsiäisen ja kevään väri, ja tiput ovat olleet 1900-luvun pääsiäiskorttien suosituin aihe. Aikojen kuluessa niitä on kuvattu mitä erilaisimmissa puuhissa. Pääsiäiskorttien pupu on myös hyvin symbolinen eläin. Nopeasti lisääntyvää jänistä on pidetty hedelmällisyyden vertauskuvana.

Kerrotaan, että kun Jeesus pääsiäisenä ratsasti aasilla Jerusalemiin, hänen eteensä heiteltiin palmun oksia. Pohjoisessa pääsiäisen aikaan ainoa elävä oksa on paju. Pajunkissa on yhä suosittu pääsiäisen koriste myös korteissa.

Postikortti on oman aikansa peili. Monista pääsiäiskorteista voi lukea viestejä aikakauden yleisistä tapahtumista ja tekniikan kehityksestä. Pääsiäiskortteja on käytetty myös poliittisen vaikuttamisen keinona.

Ruusujen aika

Ruusu hankitaan usein nimi- tai syntymäpäiväsankarille, äidille, ylioppilaalle ja rippijuhliin, mutta myös häihin ja hautajaisiin. Ruusupostikortteja on ollut olemassa lähes koko korttihistorian ajan.

Nimipäivää viettivät aluksi vain kuninkaat ja keisarit. Hallitsijoilta tapa levisi, ja 1800-luvun alussa nimipäiviään juhlivat Suomessa jo tavalliset kansalaisetkin.

Syntymäpäiväkortit yleistyivät 1800-luvun lopulla. Vähitellen niistä tuli nimipäiväkortteja suositumpia. Onnittelukortin arvoisia saavutuksia ovat niin ylioppilaaksi pääseminen kuin ammattiin valmistuminenkin. Iloisia perhetapahtumia juhlistetaan myös korteilla. Aiemmin myös juhannuksena, karkausvuotena ja aprillipäivänä lähetettiin kortteja.

Äitien ja isien päivät ovat jo pitkään olleet itse tehtyjen korttien kulta-aikaa, mutta myös valmiiksi painettuja kortteja löytyy runsaasti.

Matkalla

Matkalta lähetetty postikortti kuvaa usein lomapaikkaa tai nähtävyyttä. Korteissa on ollut tapana ihastella uusia paikkoja ja hieman kehuakin kokemuksilla.

Matkustaminen oli ennen hankalaa, hidasta, kallista ja vain harvojen huvia. 1900-luvun vaihteessa suomalaisia muutti joukoittain Amerikkaan uutta onnea etsimään, katovuosia ja venäläistämistoimia pakoon. Kotiväelle Suomeen lähetettiin suomenkielisiä kuvakortteja, joita painettiin suomalaisten perustamissa kirjapainoissa.

Matkailusta tuli 1930-luvulla yhä useamman suomalaisen huvia, kun vuosilomat yleistyivät. Etenkin Terijoki hiekkarantoineen oli suosittu kesälomien viettopaikka. Sodan syttyminen vähensi kuitenkin matkustamisen minimiin. Sodan jälkeen kotimaanmatkailu oli pitkään lamassa.

Toisen maailmasodan jälkeen maailma alkoi avautua. Helsingin olympialaiset 1952 oli postikorttien kulta-aikaa. Olympialaiset saivat ihmiset kaipaamaan uusia tilaisuuksia, uusia maisemia ja paikkoja.
Ensimmäinen lautta kuljetti autoja Vaasan ja Uumajan välillä 1958, ja vuotta myöhemmin alkoi autolauttoja kulkea myös Turun ja Tukholman välillä.

Viisipäiväisen työviikon käyttöönotto 1960-luvun lopulla lisäsi ihmisten vapaa-aikaa merkittävästi. Muutamassa vuodessa matkailusta tuli iso bisnes ja seuramatkoista kaiken kansan matkoja. Alalle tuli uusia yrittäjiä, jotka ryhtyivät järjestämään halpoja matkoja etelään.

Talvella suosikkikohteeksi tuli Lappi, jonne matkailijoita houkuttelivat upeiden maisemien lisäksi vasta rakennetut retkeilymajat ja laskettelurinteet. Valtaosa pohjoisen hiihtomatkoista tehtiin 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa omilla autoilla. 1990-luvun lopulla lentoyhteydet paranivat, ja Lapin ja Rukan matkailusta tuli suurta bisnestä.

Kenttäposti

Ensimmäisen maailmansodan aikana postikortti löi itsensä läpi maailmalla. Raskaiden taisteluiden vastapainona korteissa käytettiin huumoria aseena vihollista vastaan. Myös toisen maailmasodan aikana postikortti oli merkittävä tekijä kodin ja rintaman välisessä tiedonkulussa.

Huumorin avulla voitiin pilkata vihollista. Huumori auttoi sekä korttien lähettäjää että vastaanottajaa monen vaikean hetken ja asian yli. Viralliset kenttäpostikortit sisälsivät myös propagandaa, kuten myös pilapiirrokset, lehdet, valokuvat, kirjat, julisteet, elokuvat, teatteriesitykset ja lentolehtiset. Päämääränä oli selviytyä ja voittaa.

Rintamapostikorteissa oli esipainatuksin merkitty tila lähettäjän ja vastaanottajan tiedoille. Kirjoitustilaa oli molemmin puolin korttia, sillä kuvat olivat yleensä pienikokoisia. Tällaisiin kortteihin saattoi kirjoittaa pitkiäkin tervehdyksiä pienellä käsialalla.

Vuosina 1941–45 rintamalta lähetettiin yli 500 miljoonaa kirjettä ja 90 miljoonaa korttia. Korttien viestit ovat joskus hyvinkin henkilökohtaisia. Mukana oli myös itse piirrettyjä kortteja. Joskus korttina toimi tupakka-askin kansi.

Jatkosodan loppuaikoina viestien määrä väheni ja tekstit lyhenivät. Monella ei ollut silloin tilaisuutta eikä voimaakaan kirjoittaa enempää. Usein vain haluttiin saada matkaan tieto, että ollaan elossa.

Poliittinen ase

Venäjä valloitti Suomen Ruotsilta 1809. Vuosisadan lopussa Venäjän keisarikunta tiukensi otetta suuriruhtinaskunnastaan. Helmikuun manifestilla 1899 keisari Nikolai II julisti, että Suomessa astuvat voimaan Venäjän valtakunnan yleislait. Tästä alkoivat niin kutsutut sortovuodet Suomessa.

Postikorttia käytettiin aseena venäläistämistoimia vastaan. Tunnetuimpia tuo ajan maalauksia on Eetu Iston taulu Suomi-neidosta, joka puolustaa Suomen lakia Venäjän kaksoiskotkalta. Maalauksesta tehtiin lukemattomia erilaisia postikortteja. Albert Edelfeltin kuvittama Vänrikki Stoolin tarinat ilmestyi vuonna 1900 protestina venäläistämistä vastaan. Kirjan kuvista tehtiin myös postikorttisarja.

Venäläistämistä vastustettiin myös julkaisemalla kortteja keisari Aleksanteri II:sta, joka oli ollut myötämielinen suuriruhtinaskunnan erikoisasemalle. Kortteja tehtiin myös erilaisista vaakunoista, lipuista ja muista kansallisista aiheista.

Venäläistämistoimien seurauksena suomalaisten postimerkkien käyttö kiellettiin ja tilalle tulivat venäläiset merkit. Taiteilija Akseli Gallen-Kallela suunnitteli surumerkin. Merkki liimattiin tavallisesti venäläisen postimerkin viereen ulkomaille lähtevään postiin, jotta näkyisi mistä maasta kirje oli lähetetty. Surumerkki kiellettiin heti, mutta sitä käytettiin silti.

Sortovuosien ja ensimmäisen maailmansodan aikana julkaistiin sekä Suomessa että ulkomailla suuri määrä poliittisia pilakortteja. Huumori ja ironia saattoivat olla väkivaltaa tehokkaampi ase.

Postikorttien sankarit

Kullakin ajalla on omat sankarinsa, jotka näkyvät myös postikorteissa. Postikortteja on julkaistu merkkinaisista ja -miehistä, jotka erottuvat joukosta erikoisten lahjojensa, luonteen jalouden tai kauneutensa tähden.

Suomalaisten postikorttien ensimmäisiä sankareita olivat suurmiehet Runeberg, Topelius ja Snellman. Aluksi sankarit liittyivät suomalaisuuteen ja kansallistunteen nousuun, kuten Ida Aalberg, joka oli suomenkielisen teatterin ensimmäinen oikea tähti. Sankareita sortokauden ajoilta ovat esim. Aleksanteri II ja Eugen Schauman.

1920- ja 30-luvun sankarit olivat kauniita ja voimakkaita. Urheilu ja ruumiinkulttuuri olivat tärkeitä. Vuonna 1933 alettiin järjestää Miss Suomi -kilpailuja ja seuraavana vuonna Ester Toivonen valittiin Miss Euroopaksi. Myös elokuvatähdistä tuli postikorttien suosittuja aiheita.

Eri kulttuureissa on sotilaita, varsinkin taistelussa kuolleita, pidetty sankareina. Mannerheim on yksi suomalaisten suursuosikeista postikorteissa.

1950-luvulla nuorisokulttuuri levisi Englannista ja Amerikasta Suomeen. Sen myötä muusikoista alettiin painaa omia kortteja. Myös urheilijat, varsinkin autourheilijat, nousivat sankareiksi. Lucia-neito, Paula-tyttö ja Maito-tyttö saivat hekin omat postikorttinsa.