Varhaisjakajan työ – hullun hommaa?

Historiantutkijana olen tehnyt Postimuseolle töitä aiemminkin, joten museonjohtaja Kimmo Antilan yhteydenotto kesällä 2019 ei ollut varsinaisesti yllätys. Tällä kertaa sain kuulla Postimuseon valmistelevan näyttelyä Postista sanomalehtien jakajana. Näyttelyn tueksi ja mahdollisesti aina julkaisuksi saakka tarvittiin tutkimusta aiheesta. En muista, tuliko samassa yhteydessä puheeksi, että olin itsekin opiskeluaikoina jakanut lehteä. En tosin ollut tehnyt jakelutyötä postille, vaan Aamulehdelle. Mutta homma oli siis siltä osin tuttua.

​Tätä kirjoitettaessa postilaatikossani on jo päivän sanomalehti. Blogin muiden kirjoittajien taholta on jo aiemmin kerrottu, että lehti ei itsestään ilmesty laatikkoon. Joku sen sinne aina tuo, ja sitä tarinaa minäkin olen Postimuseon tulevan julkaisun kansien väliin nyt kartoittanut. Kuka lehden postilaatikkooni lopulta tuo, siitä minulla ei ole aavistusta. Eikä taida olla kovin monella muullakaan taajama-alueen asukkaalla. Lapsena maaseudulla asuessa sentään tiesin, että se oli postin Antti, joka lehden meille polki. Aina joskus törmäsinkin häneen postia hakiessani. Maaseudulla lehti tuli yhtä aikaa muun postin kanssa, arkipäivisin siinä puoli yhdentoista hujakoilla.

Valituksia lehden kolahduksesta ja juoksemisesta

Taajamassa lehden tuo varhaisjakaja. Sepä vasta hommaa onkin! Töihin lähtö kesken parhaiden yöunien. Itsepähän tiedän. Jos blogin lukija on asunut Tampereella Tammelan ja Kalevan vaiheilla vuosien 1994–96 välillä, niin on hyvin luultavaa, että jonain aamuna se olin juuri minä, joka lehden perille kiikutti. Minäkin olen ollut yksi niistä, jotka yö toisensa perään suuntaavat yön selkään. Kiitoksena oli ohut palkkapussi ja aina silloin tällöin myös valituksia lehden kolahtamisesta postiluukussa tai rappusissa juoksemisesta. Juoksinko? Siitä voit olla varma. Ei siinä muuten palkoille päässyt.

Jakajan töitä oli helppo saada

Lehdenjakajaksi ryhdyin, koska yliopisto-opiskelija tarvitsi rahaa. 1990-luvun lamavuosina ei sitä paitsi ihan hirveästi vaihtoehtoja ollut. Yöllä oli myös hyvin aikaa, koska silloin ei opiskeltu. Tai pelattu jalkapalloa. Tai käyty muissa töissä. Kaikkein hulluimmaksi homma meni kesällä 1996, jolloin jaoin yöllä lehteä, menin päiväksi Särkänniemeen järjestysmieheksi ja treenasin iltaisin kolmesti viikossa jalkapalloa. Nuorena sitä jaksoi!

Jakajaksi ryhtyminen oli helppoa. Soitto Aamulehteen ja heti oli töitä tiedossa. Hain Sarankulmasta Aamulehdeltä laukut, nippukatkaisijan, kynän ja kumin ja jotain muuta pientä, en enää tarkemmin muista. Pyörä oli omasta takaa, eikä Aamulehti sellaista tarjonnutkaan. Pari–kolme yötä olin toisen jakajan kanssa perehtymässä ja sitten taisin tehdä saman jakajan sijaisuutta Tammelan torin ympäristön piirissä. Siitä se sitten lähti.

Hissipiirit olivat haluttuja

Jossain vaiheessa minusta tuli varajakaja. Silloin sai kahden tunnin palkan joka yöltä, oli töitä tai ei. Mutta kyllä niitä aina riitti. Jakajan työ oli varmaan siinä määrin kuluttavaa, että monen ei tehnyt mieli lähteä joka yö taipaleelle. Niinpä varajakajalle riitti paikattavaa. Homman huono puoli oli siinä, että monet muut jakajat haalivat ylimääräisinä töinä sairaslomalaisten mukavia hissipiirejä. Minulle varajakajana jäivät käsiin pahimmat piirit. Kerrostaloja, joissa ei ollut hissejä tai omakotitaloalueita, joissa joutui haahuilemaan pimeässä laatikoita etsien. Joskus piti varoa vihaisia koiriakin. Mutta toisaalta esimerkiksi Käpylässä oli joissain puissa hyviä omenoita…

Joskus piti varoa vihaisia koiriakin.

Odottelua

Viheliäistä oli, että lehdet olivat usein myöhässä, syitä oli erilaisia. Odottelu keskellä yötä jakolaatikolla vaikkapa tunnin verran lehtien saapumista ei ollut kovin kivaa. Eipä siinä paljon tehnyt mieli toivottaa hyvää huomenta vihdoin paikalle hurauttavalle jakeluauton kuljettajalle, vaikka myöhästyminen ei hänestä johtunutkaan. Varmaan hänkin oli odotellut lehtiä Aamulehden pihalla.

Yksi syy myöhästymiseen oli muistaakseni se, Brasilian jalkapallon MM-kullan varmistuminen yön pikkutunneilla pisti yöllä Aamulehden etusivun uusiksi. Lehtien toinen kuorma tuli tällöin tunnin tai pari myöhässä. Itse jaoin erästä piiriä Kaupissa. Aikani odoteltuani kyllästyin ja menin jakolaatikkoon torkkumaan. Sieltähän sitä varmimmin heräsi, kun jakeluauton mies avasi oven ja alkoi lastata lehtiä laatikkoon.

…kyllästyin ja menin jakolaatikkoon torkkumaan.

Mitta täynnä – viimeinen yö

Mutta kaikella on rajansa. Syksyllä 1996 yliopisto-opiskelut olivat päätöksessä. Mitta jakeluhommaan alkoi vähitellen muutenkin täyttyä. Iltarutiineihin kuului pari tuntia nukkumista, herääminen töihin ja niiden jälkeen taas parin tunnin nukkuminen. Viimeisen talven aikana olin sitä paitsi usein mennyt heti aamusta opintoharjoitteluun. Myös lama alkoi vihdoin hellittää ja muita töitä alkoi olla tarjolla, joten sanoin itseni lehdenjakajan työstä irti. Yhteensä jakajan öitä oli takana pari vuotta. Enää ei yöherätyksiä, onneksi! Viimeisen työvuoron jälkeisenä yönä soi kuitenkin puhelin kahden maissa. Toisessa päässä oli Aamulehden yöpäivystäjä:

– Anteeksi, että joudun häiritsemään sinua vielä näin viimeisenä työpäivänä. Sinulla olisi jaettavana piirit…
– Hetkinen… Se viimeinen yö oli kyllä jo eilen. Hyvää yötä!

Lopetin puhelun kenties hieman tylysti. Ihan satavarma en kyllä viimeisestä työpäivästäni ollut, mutta tarkistamaan en ryhtynyt. Eipä Aamulehdestä enää mitään kuulunut, joten kaiketi se edellinen yö oli todella ollut se viimeinen.

Uusi näkökulma jakajan työhön – arvostus

Nyt vuosien kuluttua olen sitten kartoittanut tätä jakajan työtä tutkijan silmin. Onpa minulla siis ainakin aavistus siitä, mitä jakajan kenttätyö oikein tarkoittaa. Ja osaan samalla arvostaa sitä työtä, jonka lehteni laatikkoon tuonut jakaja on tehnyt. Niin – jos tuntui varhaisjakelu joskus hullun hommalta, niin kyllähän se historiantutkijanakin välillä samalta tuntuu. Onnekseni voin ainakin tehdä tätä päivällä!

Aamukahvi ja tuore lehti -näyttely ja julkaisu huhtikuussa 2021

Aamukahvi ja tuore lehti -näyttely avautuu huhtikuussa 2021. Samaan aikaan Postimuseo julkaisee FT Tuomas Hopun tutkimuksen Sivistystä ja uutisia kansalle – postilaiset sanomalehtien jakajina. Historiantutkimusta täydentää tutkimusjohtaja, FT Heikki Nikalin katsaus paperisten sanomalehtien nykytilaan ja tulevaisuuteen. Tutkimus valottaa, miten paperisten sanomalehtien aikakausi alkoi ja miltä se näyttää vuonna 2030.

Aamukahvi ja tuore lehti -näyttely avautuu Postimuseossa museokeskus Vapriikissa 23.4.2021 ja on esillä 30.1.2022 asti. Näyttelyn yhteistyökumppaneita ovat Posti Group Oyj, Päivälehden museo ja mediamuseo Rupriikki.

Lue tiedote Postimuseon vuoden 2021 näyttelyistä.

Lue myös

Suvi Jallin blogikirjoitus: Suomalaisilla on vahva ja rakas suhde sanomalehteen.