Toukon kirje Helylle 21.8.1944

21.8.44

Hei Heikkä!

Monesti kiitoksia pitkäisestä kirjeestäsi. On helteinen keskipäivä. Pojat tekevät töitään ja mulla ei ole mitään hommaa.

Siksi rupeen vastaamaan, vaikkei kirjoittaminen kuumuuden takia tahdokaan oikein luistaa.

En siis ole ilmoittanut paketin saapumisesta sinne, mihinkähän sitten. Kyllä mä jotakuta olen kiittänyt ja ilmoittanut, että kello käy vielä. No olipa kuka tahansa niin nyt tiedätte ainakin siellä kotonakin sen saapuneen. Kesken kaiken onnea sille meidän Lovi-Liisalle.

Juu. Elämä on sujunut täällä varsin ihanasti kun Brummer on ollut sairaalassa. Kaikki käy tuskattomasti, kaikki ovat iloisia ja kaikkialla paistaa aurinko. Mutta pilvi nousee taas, Brummer saapuu tänään. No kaiketi hän rupeaa lohkomme maatalousupseeriksi, niin että ei ole varsinaisesti patterin kanssa tekemisissä. Hän olikin jo varsin pahoillaan, kun ei päässyt alusta pitäen siihen hommaan. Hänhän on oikein agronomi ja antoi nykyisen m-upseerin usein liiankin terävästi ymmärtää, että hän se sentään tietää asiat. No minulla ei ole vastaan sanomista. Mutta älköön sitten yrittäkö sotkea itseään patterin asioihin liikaa. Olen tässä jo taas niin kiintynyt tähän patterin hoitamiseen, että ilomielin ottaisin koko viran vastaan kaikesta valtavasta vastuusta ja alituisesta murheesta ja huolenpidosta huolimatta. (Meille näet on alistettu yks jaos, mikä lisää niitä). Varsin on hauska häärätä hommissa, jotka sentään kutakuinkin tuntee ja hallitsee ja ihmisten parissa, jotka ovat iloisia. Mutta voi himppu, kun oppis vaikenemisen jalon taidon silloin kun on ihmisten haukkuminen kyseessä. Siinä varmasti kyllä Maiski on hyvä esimerkki. En mä muuten ihmettele, että hänkään ei voi pidättäytyä sen Silfverin kääkänän suhteen. En, taas pahaa puhuakseni, toista sen tympäisevämpää ja todella vastenmielistä ihmistä tunne. Vaikken mä häntäkään tunne paremmin. Mutta sillä perusteella minkä parista tekemisissä olosta olen saanut, on minussa herännyt ainutlaatuinen inho.

Niinpä niin. Kesä menee, se melkein meni jo. Vaikka kyllähän Kakskerrassa nyt olis ihana suvinen päivä. Tosiaan, nurkkaportista ulos, yli alimman piikkilangan suoraan lehmän kasaan niin että varpaanvälissä tuntuu mukavan liukkaalta ja keltaiset kärpäset hörähtävät lentoon. Mutta pian on se asia korjattu pehmeään sammaleeseen. Ja metsässä on mukavan vilpoista. Tosin hämähäkinseittejä alkaa olla kiusallisen paljon, mutta sehän kuuluu

tunnelmaan. Ylhäällä kalliolla puhaltaa tuuli. Tekisi mieli pysähtyä pitkäksi aikaa siihen vilvoittelemaan, ihailemaan vanhaa tuttua maisemaa ja hyräilemään muistorikasta säänkirkastuslaulua, mutta matkahan on Hylklahden taakse Airiston rantaan, joten liikkeelle vaan, pitkin metsäpolkua Lehtosen torpalle päin. Entisen vanhan omenapuun niityllä ovat kukat vielä kirkkaimmillaan ja tuuli heiluttaa pitkää ruohoa, jonka latvoissa perhoset lepattavat. Tässä meidän vielä täytyy ottaa valokuva, mutta nyt eteenpäin. Poiketaanko hernemaahan? Sitä ei edes tarvitse kysyä. Se tapahtuu kuin sopimuksesta. Kovin ovat matosia – mutta hyviä! Pitää kyykistyä pahkuraiseksi kuivuneen ja halkeilleen ojan pohjalle, kun Paavo näkyy pyörällä tulevan Hylklahdesta päin. Ojassa on mukava kelliä ja hihitellä haistellen horsman kuumaa tuoksua. Maantiellä on kovin kuumaa ja tietysti tulee auto lennättämään pölyä jo ennestään hikiselle iholle ja tukanrajaan. Uimaan täytyy päästä totisesti.