Postin puvut kautta aikojen

Säännöllinen postinkuljetus alkoi Suomessa vuonna 1638. Postinkuljetus määrättiin valantehneille postitalonpojille eli postiljooneille.  He saivat työstä palkkioksi erilaisia etuuksia, mutta virkapukua heillä ei ollut. Talonpojat käyttivät omia vaatteitaan postinkuljetuksessa. Lisäksi postitalonpojalla oli viran tunnuksena postivaakuna rinnassaan. Usein mukana oli myös aseistusta, esimerkiksi keihäs, petoja vastaan.  

Kaupunkien postikonttoreita hoitamaan määrättiin joku kaupungin luku- ja kirjoitustaitoisista porvareista. Myöskään postinhoitajilla tai postimestareilla ei ollut virkapukua. 

Kaarle XII antoi vuonna 1718 asetuksen posti- ja kievarilaitoksen yhdistämisestä. Asetuksessa määriteltiin postiljoonin virkapuku. Takin tuli olla keltainen, koristenyörin sinikeltainen ja takin napit messinkiä. Hattu oli myös keltainen ja vuorattu sinisellä siten, että vuorikangas näkyi reunoista päällyspuolelle. Jalkineina olivat rasvanahkasaappaat, joissa oli kannukset muttei taittovarsia. Rinnassa oli vasemmalla puolella virkamerkkinä messinkivaakuna. Näitä pukuja jaettiin Porvoosta itään päin olevien tienosien talonpojille vuonna 1725.     

Kustaa III määräsi vuonna 1778 kaikkien valtion virkamiesten käyttämään virantoimituksessa kustavilaista pukua. Määräys koski myös postivirkailijoita. Puku oli kuosiltaan 1500-luvun lopun tyyliä ja sen tarkoitus oli vahvistaa ruotsalaisuutta ja yhtenäisyyden tunnetta. Aatelistoon kuuluvat käyttivät oman säätynsä mukaista kustavilaista virkapukua.

Ruotsin valtakunnan itäisin rajapostikonttori sijaitsi Ahvenkoskella, Loviisan Pyhtään alueella. Siellä postimestari sai 1700-luvun puolivälissä poikkeuksellisesti oman virkapuvun, koska rajapostikonttorin hoitajan hienolla puvulla haluttiin osoittaa mahtiasemaa Venäjää kohtaan.

Postitirehtööri Gustaf Wilhelm Ladau ehdotti venäläistyyppisten pukujen käyttöönottoa postiljooneille. Hallitus hyväksyi ehdotuksen vuonna 1827. Puku muistutti ajan sotilaspukua. Päähine oli korkea sotilaspäähine. Hännystakki oli tummanvihreää verkaa, kaulus ja hihansuut mustaa kangasta. Olkapäillä oli epoletit ja takin rinnuksessa vasemmalla oli virkalaatta. Lampaanlapahiha oli olkapäältä runsaasti rypytetty ja kyynärosa tiukka. Asuun kuuluivat tummanvihreät reunanauhahousut. Kesäkuukausina postiljoonit pukeutuivat valkoisiin palttinahousuihin.

Vuonna 1854 postiljoonit saivat virkapuvun, joka oli edelleen sotilaspuvun mallinen ja siihen kuuluivat epoletit ja sapeli. Virkapuvun takki oli uutta muotia ja sitä kutsuttiin sortuutiksi tai sortuukiksi. Sortuutti oli vartalonmukainen lyhyt tai pitkä takki, jossa oli vyötärösauma. Housut olivat harmaat ja niissä oli saumanauhat. Asuun kuului viidet housut: kahdet tummanharmaasta verasta valmistetut, joissa oli mustat sivuraidat, yhdet ratsastushousut ja kahdet palttinaiset kesähousut. Asuun kuului myös kastor-kypärä, mutta sitä ei ilmeisesti otettu Suomessa käyttöön. Suomessa käytettiin verkalakkia, joka oli malliltaan korkea.

Maaseudun yleinen sivistystason kohoaminen, vilkastunut kaupankäynti ja yhteiskunnallinen ja teollinen toiminta lisäsivät kirjeenvaihdon tarvetta. Vuonna 1890 alkoi maalaiskirjeenkanto. Maalaiskirjeenkantaja kulki tavallisesti jalkaisin ja hänen tehtävänään oli välittää tavallisia kirjelähetyksiä ja sanomalehtiä. Maalaiskirjeenkantajalla ei ollut virkapukua, ainoastaan keltainen nauha hatussa tai hihassa ja postilaukku.

Uudet pukumääräykset annettiin vuonna 1904. Tummanvihreä verka säilyi perusvärinä. Päällystakki tehtiin tummanharmaasta verasta. Kesäaikana 15.5.–15.9. pidettiin valkoista takkia ja valkoista lakinpäällistä. Kaikilla virkamiehillä oli arkilakkina lipallinen verkalakki ja talvipäähineenä vuonannahkainen lakki.

Suomessa käytetyt postivirkapuvut ovat olleet 1800-luvun alusta alkaen eurooppalaisen siviilivirkapukumuodin mukaisia. Virkamiehen palkka oli pieni, joten valtiolta ilmaiseksi saatu virkapuku oli tervetullut ja sitä käytettiin mahdollisimman pitkään.

Vuonna 1826 annettiin uusi arvoluokkajärjestys, jossa valtion virkamiehet jaettiin 14 luokkaan ja 168 eri virka-arvoon. Suomen postilaitoksen virkamiehet sijoittuvat neljään luokkaan:

V arvoluokka: Suomen postitirehtööri (postin johtaja)

VI arvoluokka: postitirehtöörin adjutantti

IX arvoluokka: postialueen sihteeri, kamreeri ja postimestari

X arvoluokka: kielenkääntäjä, ekspeditööri, kirjuri ja reviisori

Vuoden 1839 asetuksessa valtion virkapukujen mallit ja värit vahvistettiin. Virkapuvut olivat väriltään tummanvihreitä. Kaulus ja hihansuut olivat joko samettia tai verkaa ja niiden väri ja kirjailu perustui virkamiehen asemaan ja kunkin laitoksen tunnuksiin.

Virkafrakki eli hännystakki oli tummanvihreä ja siinä oli musta samettikaulus ja kaksi nappiriviä. Takkiin kuuluva liivi oli postilaitoksessa vaalean keltaista verkaa. Virkamiehet, jotka matkoilla tai virka-asioissa tarvitsivat päällystakkia, käyttivät tummanvihreää pystykauluksista sortuuttia eli pitkää takkia.

Virkapukuun kuului viidet housut: valkoiset polvihousut, joiden kanssa pidettiin valkoisia silkkisukkia sekä valkoiset pitkät housut, joita pidettiin saappaiden päällä. Mustia housuja oli myös kahdet: samanväristen silkkisukkien kanssa pidettävät polvihousut sekä saappaiden päällä pidettävät pitkät housut. Lisäksi oli virkapuvun väriset pitkät housut, joita käytettiin saappaiden päällä.

Kauluksen ja mansettien kirjontakoristeena oli alemmilla virkamiehillä nauha- ja pallokuviointi ja ylemmillä virkamiehillä lisäksi muratti- ja tammenlehväkoriste. Kirjailut oli jaettu täys- ja puolikirjontaan, riippuen siitä oliko puku tarkoitettu virka- vai juhlakäyttöön. Koristekirjailut säilyivät virkapuvuissa itsenäisyyden aikaan asti.

Virkapäähine oli ns. kaksikulmahattu. Se oli tehty mustasta felbistä (pitkänukkainen samettikangas) ja viidettä arvoluokkaa alemmat virkamiehet pitivät hatussaan palmikkokuvioista kaluunaa eli arvomerkkinauhaa. Siinä oleva nappi oli samaa mallia kuin virkapuvun pienet napit. Kaluunan päälle oli kiinnitetty eri värisistä kaluunanauhoista tehty ”ruusuke”.

Euroopan levottomat poliittiset olot 1840-luvun loppupuolella ja porvariston nousu vaikuttivat myös muotiin. Porvaristo alkoi käyttää sortuuttia, josta tuli eurooppalaisen virkamiehen tunnusomaisin pukine. Vuonna 1856 luovuttiin hännystakista ja polvihousuista ja otettiin käyttöön pitkät housut. Kolmannen ja neljännen arvoluokan virkamiehet käyttivät juhlatilaisuuksissa valkoisia housuja.

Suomessa nainen oli vuodesta 1863 lähtien täysivaltainen saavutettuaan 25 vuoden iän. Postitoimistot olivat ensimmäisiä paikkoja, joissa naisille uskottiin hoidettavaksi valtion virka. Autonomian ajalta ei ole ohjetta naisvirkailijoiden virkapuvuista. Postimuseon kokoelmissa on kuitenkin säilynyt postivirkailija Maria Alexandra Blondine Öhbergin (1847–1928) puku, jonka hän säilyneen muistitiedon mukaan teetti omalla kustannuksellaan Nikolai II:n valtiovierailua varten. Tummanvihreässä puvussa on virkanapit kahdessa rivissä ja frakin tapaan alaskäännetty musta samettikaulus sekä takin takana pienet lievehännykset nappeineen.

Itsenäisen Suomen ensimmäinen jakajan virkapuku oli valmistettu tummanharmaasta verasta. Postinjakajat olivat postin ja lennättimen väestä ainoita, joilla oli omat virkapuvut. Puvun yleistymistä vaikeutti kuitenkin sen korkea hinta. Käytännössä käytettiin pelkästään lakkia.

Postinjakajat saivat uudet tummansiniset puvut vuonna 1931. Nappeihin ilmaantui postitorven seuraksi salamakimppu merkiksi vuonna 1927 yhdistyneistä posti- ja lennätinlaitoksista. Puku oli käytössä kaupunkien postinjakajilla. Postinjakajille myönnettiin pukuavustusta, mutta puvun hankinta oli jokaisen tehtävä itse ohjeistuksen mukaan. Erityisesti sodan aikana ja sen jälkeisinä pulavuosina pukutarpeita oli hyvin vaikea saada ja ne olivat kalliita, joten postinjakajien puvustus oli monenkirjavaa.

Vuodesta 1943 lähtien valtion talousarvioon varattiin jatkuva vuosittainen määräraha virkapukuavustuksia varten. Rahana maksettava avustus jatkui vuoteen 1951. Tämän jälkeen pukuavustus annettiin valmiina asuina.

Vuonna 1956 käyttöönotetun virkapuvun malli säilyi samanlaisena kuin mallin 1931 puvussa. Kangas oli edelleen yksiväristä tummansinistä villakangasta. Uutuutena olivat hihankäänteisiin ommellut 2 mm:n levyiset siniset saumareunukset. Vastaavanlaiset oli upotettu myös housujen sivusaumoihin. Housuihin oli lisätty kaksi takataskua sekä kellotasku. Asuun kuuluva vuoriton kesätakki säilyi tumman teräksenharmaana, mutta kauluksessa oli avoleikkaus ja etunappeja oli kolme kummassakin rivissä.

Asuun kuuluva päällystakki oli joko lyhyt, noin 10 cm polven yläpuolelle ulottuva tai pitkä noin 10 cm polven alapuolelle ulottuva. Talvella jakajat käyttivät turkislakkia, jonka päällinen oli tummansinistä villakangasta ja sen ristisaumoissa oli kirkkaansiniset saumareunukset. Kesälakki oli suikka, jossa oli käänteet ja niiden yläreunassa siniset reunanauhat.

Vuonna 1956 postinjakelussa työskentelevät naiset saivat ensimmäistä kertaa omat virkapuvut. Päähineiden ja paidan lisäksi varsinaiseen pukuun kuului samanlainen takki kuin miehilläkin, mutta se sai olla laadultaan ohuempaa. Naisen takin kaulus oli v-aukkoinen. Puvun hame ulottui polven alapuolelle ja siinä oli takana laskos. Puseron piti olla yksivärinen, hillitty tai musta ja kaulus kiinnipidettävä. Sukat saivat olla mustat, harmaat tai ruskeat.

Autonkuljettajat saivat oman virkapuvun, joka malliltaan muistutti postimiehen virkapukua, mutta oli väriltään harmaa. Myös lippalakki oli harmaa. Kokardin yläpuolella oli postiautonkuljettajan virkamerkki.

Virkapuvut saivat uuden kuosin ja mallin vuonna 1978. Puvun materiaali oli teräksensinistä villakeinokuitusekoitekangasta. Valtion pukutehtaan valmistamaan valikoimaan kuuluivat suorat housut, piilonapillinen lantiopituinen takki, vaaleansininen kauluspaita, kaksi muuta takkia ja useita erilaisia päähineitä. Lippalakki oli samasta kankaasta kuin virkapuku. Kesällä käytettiin suikkaa. Talvella käytössä oli turkislakki, jossa oli mustat lampaannahkalaidat.

Naisten asuun kuului myös helmaan päin levenevä polvipituinen hame. Päällystakki oli joko polven alapuolelle ulottuva tai puseromallinen.

Posti- ja telelaitos vietti 350-vuotisjuhlaa vuonna 1988. Samalla uusittiin laitoksen tunnus ja mm. vaatetus. Uusi työasu oli väriltään keskiharmaa ja mallit olivat entisiä käytännöllisempiä. Perusasun muodostivat suorat housut ja pusakka. Naisten valikoimassa oli myös kietaisumallinen puolihame. Asuun kuului kelta-valkoraitainen kauluspaita tai sininen pikeeneuloksinen trikoopaita. Aivan uutta olivat shortsit ja pipo. Lisäksi takissa ja housuissa oli heijastinnauha. Päällysvaatteet oli käsitelty vettähylkiviksi. Asut sai myös topattuina talvimalleina. Työasut oli tarkoitettu sekä jakelu- että kuljetushenkilöstölle. Eri osia sai vapaasti yhdistellä työn ja sään mukaan.

Vuoden 1990 alussa posti- ja telelaitoksesta tuli valtion omistama liikelaitos. Posti-Tele yhtiöitettiin 1994 ja sen liiketoiminta ja omaisuus luovutettiin perustetulle Suomen PT Oy:lle. Suomen PT-konserni jaettiin erillisiksi posti- ja telekonserneiksi heinäkuussa 1998. Muutosten yhteydessä virkamiehistä tuli työsuhteisia toimihenkilöitä ja palkansaajia vuonna 1994.

Vuosina 1994–1995 jakajat saivat erikseen työasun talvea varten. Keltamustaan työasuun kuului hupullinen toppatakki, toppahaalari, kudotut sormikkaat, pipo sekä kauluri. Postin tunnus oli sekä edessä että takana.

Postinjakajille haluttiin uusi yhtenäinen ilme vuonna 1996. Työnantaja kustansi perusvaatetuksen, mutta työntekijä sai itse maksamalla halutessaan tilata monipuolisemman vaatekokonaisuuden, esimerkiksi fleece-jakun, kansitakin tai kengät. Asujen pohjaväri oli harmaa ja erilaisilla keltaisilla osilla saatiin lisättyä pirteää ilmettä. Asuun oli mahdollista hankkia kengät, joissa oli joustopohja sekä liukastumista estävä kuviointi. Vaatteet oli suunniteltu jakelutyöhön soveltuviksi ja helppohoitoisiksi.

Vasta 1990-luvulla työvaatteiden käytännöllisyyteen alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota. Vuonna 1998 vaatteita uudistettiin värikkäämmiksi. Pääväreinä olivat keltainen ja harmaa. Jakajat saivat myös uudet kesäasusteet, joihin kuuluivat shortsit, t-paita, lippalakki ja nahkaiset harmaankeltaiset kengät.

Postin liiketunnus uudistettiin vuonna 2002. Samalla tuli tarve uudistaa myös työasut. Tammikuussa 2003 esiteltiin uusi työasumallisto, jonka suunnittelivat Sirpa Rahtu ja Kati Kullberg. Asujen päävärinä oli sininen ja tehosteena postinkeltaisesta viestivää oranssia. Värimaailma ja asukokonaisuudet mahdollistivat eri vaatteiden monipuolisen yhdistelyn. Alusasuihin otettiin käyttöön uusia kuitumateriaaleja. Työasumallistoa käyttivät kaikki työntekijät riippumatta siitä, työskentelivätkö he toimipaikassa tai jakelussa.

Suomen Posti Oyj muuttui Itella Oyj:ksi 1.6.2007. Postinjakajien uusissa asuissa huomioitiin käytännöllisyys ja materiaaleissa Suomen vaihtelevat kelit. Valikoimassa oli asuja helteisiin, pakkasiin tai sadekeleihin.

Itella muuttui Postiksi vuoden 2015 alussa. Postilaiset saivat heti käyttöönsä uuden ilmeen mukaisen t-paidan ja pipon. Muut työvaatteet ovat vaihtuneet vaiheittain tämän jälkeen. Laajasta mallistosta voi valita haluamansa vaatteen käyttötarpeen ja työtehtävän mukaan. Kylmällä ilmalla kerrospukeutumista varten tuli esimerkiksi alus- ja väliasuja ja vaihtelevalle säälle goretex-pinnoitteiset suoja-asut.

Vaatteissa toistuivat pääsääntöisesti oranssin ja harmaan värit, mutta joukossa on myös mustia housuja ja esimerkiksi mopoa käyttävän jakajan talvitakissa on sinistä. Käytetyt, mutta edelleen käyttökelpoiset työvaatteet kierrätettiin Postin työntekijöiden käyttöön.

Postin työvaatemallisto uudistui vuonna 2019. Vaatteet on suunniteltu kestämään kovaa kulutusta erilaisissa työtehtävissä sekä mahdollisimman mukaviksi säällä kuin säällä. Vaatteet soveltuvat joka lähtöön, kuten jakeluun, varhaisjakeluun, kuljetukseen sekä postinkäsittelyyn.

Mallistoa suunniteltaessa lähtökohtana olivat käyttäjien tarpeet. Suunnittelussa hyödynnettiin postilaisilta saatuja kehitysideoita ja tietoa siitä, mikä materiaali toimii ja mikä ei. Vaatteita myös testattiin etukäteen. Työturvallisuuteen malliston kehittelyssä kiinnitettiin erityistä huomiota.

Mallistosta löytyy erilaisia vaihtoehtoja alusasuista säänkestäviin ulkovaatteisiin, jalkineisiin ja liukuesteisiin, suojavaatteisiin, erilaisiin varoitusvaatteisiin, päähineisiin ja kypäriin. Yhdistelemällä ja kerrospukeutumisella jokainen voi valita erilaisiin työtehtäviin sopivat kokonaisuudet. Työturvallisuutta parantavia huomiovärisiä vaatteita löytyy kaikkiin työtehtäviin. Vaatteiden osat, jotka ovat jatkuvasti kosketuksissa jaettavien lähetysten kanssa, ovat harmaita.

Suomen itsenäistyttyä postivirkailijat jäivät ilman virkapukumääräyksiä. Vasta vuonna 1964 heille vahvistettiin virkapukumallit.

Miesten takki ja housut olivat yksiväristä harmaata kangasta. Housut olivat suorat ja käänteettömät. Naisvirkailijat saivat ensimmäistä kertaa virkapuvun, jossa takki ja hame olivat yksiväristä harmaata kangasta. Takki oli tavallisen kävelypuvun takin mallinen ja siinä oli ¾ -pituiset hihat. Hame ylettyi hieman polven yläpuolelle. Takin vasemmalle puolelle rintaan kiinnitettiin kankainen vaakunanmuotoinen laitoksen tunnus.

Vuonna 1970 otettiin käyttöön vihreästä sekoitekankaasta valmistettu naisten puku. Jakussa oli ¾-pituiset hihat ja neljä muovinappia ilman tunnuksia. Hame oli kapea, suora ja polvipituinen. Jakun rinnassa oli kankainen ommeltu posti- ja telelaitoksen tunnus. Virkapukua käytettiin vuoteen 1978, vaikka sitä ei vahvistettu virallisesti. Miehillä ei ollut vastaavaa asua.  

Postivirkailijan virkapuku 1978 oli yksiväristä ruskeaa villasekoitekangasta. Naisten jakku oli väljä ja lantiopituinen. Hame oli polvipituinen, helmaan päin levenevä. Asuun kuuluu lisäksi liivi. Asun kanssa käytettiin vaaleanruskeaa kauluksellista paitapuseroa.

Vuonna 1987 postivirkailijat saivat uuden virkapuvun, joka oli siniharmaata villa-keinokuitusekoitetta. Asuun kuului naisilla pitkä kietaisuhame, joka kiinnitettiin kuudella napilla ja avoin napiton liivi. Paitapusero oli pohjaväriltään sininen, jossa oli keltaruskeita raitoja. Miehillä oli samasta kankaasta valmistettu liivillinen puku. Takin ja paidan rintaan oli painettu posti- ja telelaitoksen tunnus.

Postista tuli osakeyhtiö vuonna 1994. Postikonttoreille haluttiin luoda yhtenäinen ilme. Yhtenäinen vaatetus viesti nykyaikaisesta palveluyrityksestä ja loi myönteistä yrityskuvaa. Virat ja virkanimikkeet lopetettiin ja uusia nimikkeitä olivat esimerkiksi myyntiesimies, palvelumyyjä ja myyntineuvottelija.

Työasujen suunnittelusta vastasivat Taideteollisen korkeakoulun opettajat sekä opiskelijat Marja Alhonen, Eva Rahikainen ja Merja Lamberg. Asun perusväri oli luumunpunainen. Miehet käyttivät pukua paitapuseron ja solmion kanssa tai trikoopuseroa. Naisilla oli joko polvipituinen jakkupuku tai pitkä hame ja kaulukseton jakku. Asuun voitiin yhdistellä erilaisia puseroita, huivi tai solmio. Naisille oli myös pitkät housut sekä bermudasortsit. Asuissa ei ollut lainkaan Postin tunnusta.

Postin liiketunnuksen uudistamisen myötä vuonna 2002 uudistettiin myös työasut vuonna 2003. Työasumallistoa käyttivät kaikki työntekijät riippumatta siitä, työskentelivätkö he toimipaikassa tai jakelussa.

Vuonna 2015 Postin myymälöiden vaatevalikoimassa oli collegepuseroita, t-paitoja, fleecetakkeja, suutarinmallisia esiliinoja, pitkähihaisia twill-paitoja, t-paitoja ja kauluksellisia pikeepaitoja, liivejä, housuja, caprihousuja ja hameita. Väritys oli oranssinkeltaista ja harmaata. Vaatteet olivat käytännöllisiä ja jokainen saattoi tilata haluamansa mallin.

Postin työvaatemallisto uudistui vuonna 2019. Uudistus korosti oranssia väriä Postin tunnuksena. Valikoimaan kuuluvat samat vaatteet kuin aiemminkin, mutta väritys uudistui. Kun vuoden 2015 mallistossa vaatteet olivat yksivärisiä, niin vuoden 2019 mallistossa esimerkiksi fleecet ja liivit ovat oranssin ja harmaan värisiä. Housut ja hameet ovat yksivärisiä.

Nykyään Postin palvelupisteet ovat tavallisesti päivittäistavarakauppojen tai muiden liikeyritysten yhteydestä. Niiden henkilökunta ei ole Postin palveluksessa, vaan asiakaspalvelusta vastaa sen yrityksen henkilöstö, jonka yhteydessä Posti palvelupiste sijaitsee. Myös työvaatetus mukailee yrityksen brändiä.

Esimerkiksi S-ryhmän työvaatetukseen kuuluu muutamia vaatekertoja, kuten kahdet housut, pari lyhythihaista ja pari pitkähihaista t-paitaa, liivi ja fleecetakki. Työnantaja maksaa vaatteet ja vastaa myös niiden pesettämisestä.