Allekirjoitettu, sinetöity ja rei’itetty – kirjepostin desinfiointi koleravuonna 1831

Kesällä 1831 Viipurin postimestari tilasi erikoisia toimistovälineitä: 3 savustuslaatikkoa, 3 paria rautapihtejä sekä 12 varrellista rautaneulaa. Näistä saatiin kolme “ensiapupakkausta”, jotka tulivat käyttöön Viipurin lisäksi Käkisalmen ja Sortavalan postikonttoreissa.

Kolerapostin käsittelyyn tarkoitettu rei’ityslaite. Laite oli käytössä Ruotsin Hampurin postikonttorissa 1831. Ruotsin postimuseon kokoelmat.

Tilaus liittyi postilaitoksen varautumiseen koleran Suomeen tulon ehkäisemiseksi. Varautuminen oli kiivainta suuriruhtinaskunnan itärajalla, sillä tauti kolkutteli Suomen ovia emämaa Venäjältä käsin.

Suomi oli vielä välttänyt taudin, kun se kesällä 1831 räjähti Pietarissa. Taudin uhan vuoksi ihmis- ja tavaraliikennettä rajoitettiin ja myös posti joutui ehkäisytoimien kohteeksi. Postitirehtööri Ladau antoikin nopeasti määräyksiä kirjepostin desinfioimisesta. Pakettipostin kulku lakkautettiin täysin.

Desinfiointi tapahtui vastahankitulla välineistöllä. Neuloilla kirjeisiin lyötiin reikiä, joiden kautta savustuslaatikoissa käytetty kloorikaasu pääsi kuoren lisäksi kirjeen sisältöön. Kloorikaasulla puhdistus kesti 4-6 tuntia. Tilattuja rautapihtejä puolestaan käytettiin kirjeiden käsittelyyn ennen klooripuhdistusta. Kirjeiden lisäksi kirjelaukut puhdistettiin klooriliuoksella.

Puhdistusoperaatioon ryhtyminen oli perusteltua taudin leviämisen ehkäisemiseksi, mutta keinot olivat aikansa ajattelussa kiinni. Lääketieteellinen tietämys 1800-luvun alussa poikkesi melkoisesti nykyisestä. Vallalla oli edelleen muun muassa miasma-teoria tautien leviämisen selittäjänä. Teorian mukaan myrkylliset, pahanhajuiset huurut toimivat tautien välittäjinä ihmisistä toisiin. Vallinneen ajattelun mukaisesti taudin torjuntakeinoihin kuului ilman raikastaminen ja sairastapauksissa myös huoneilman savustaminen.

Teoria oli tietysti väärä ja Suomikaan ei toimenpiteistä huolimatta säästynyt koleralta. Tautiin sairastui tilastojen mukaan noin 1 250 henkeä, joista yli puolet menehtyi. Itärajalla varautumisesta huolimatta tauti oli lopulta tuhoisin Turussa.

Tarttumissyyt ymmärrettiin myöhemmin

​Lähemmäs koleran todellisia tarttumissyitä päästiin vasta myöhemmin. Yhteys likaiseen juomaveteen havaittiin ensimmäisen kerran vasta 1854 Lontoon Sohon epidemian aikana. Löydös oli merkittävä askel, sillä se edisti suuresti kaupunkien sanitaation – puhtaan juomaveden ja viemäröinnin – parantamista ja monien tartuntatautien torjumista.

Suomen postilaitos kävi kesällä 1831 toimeen käytettävissään olleen tietämyksen evästämänä ja tuloksena meille on säilynyt monia filatelistejakin kiinnostavat ns. kolerapostilähetykset. Lävistetyt kirjeet kantavat konkreettista viestiään 1800-luvun alun käsityksistä tartuntatautien luonteesta. Ne toimivat muistutuksena siitä, että ihmisen toiminta, vaikka jälkikäteen näyttäisikin irrationaaliselta ja naurettavalta, perustuu kulloiseenkin tietämykseen.

Kolera levisi Intiasta

Kolera on kotoisin ilmeisesti Intiasta, jossa sitä oli esiintynyt vuosisatoja enemmän tai vähemmän säännöllisin väliajoin. Intian liittäminen Britannian imperiumiin ja yleinen maailmankaupan kasvu johti kuitenkin 1800-luvulla koleran leviämiseen maailmanlaajuiseksi vitsauksessa. Toisessa pandemia-aallossa vuoden 1830 tienoilla tauti levisi Intiasta Venäjälle ja samanaikaisen niin kutsutun Puolan ensimmäisen kapinan myötä levisi suhteellisen nopeasti myös muualle Eurooppaan.

Epätietoisuutta myös koronaviruksen kanssa

Osittaisessa epätietoisuudessa on eletty myös 2020 koronavirus-pandemian kanssa. Tarttumismekanismit eivät ole tätä kirjoittaessa täysin selvillä, mutta parhaan tietämyksen valossa on ryhdytty toimenpiteisiin ylimääräisten sosiaalisten kontaktien minimoimiseksi. Museoiden yleisötyö on luonnollisesti myös yhteiskunnan osa-alue, missä tehdään tarpeelliseksi katsottuja toimenpiteitä Suomessa edessä olevan epidemian pahimpien vaikutusten lieventämiseksi.

Postimuseo on peruuttanut yleisötilaisuutensa ja etätyötä suositaan. Tänä digitaalisena aikakautena meillä onneksi on välineitä tuottaa myös museopalveluita ilman suoria ihmiskontakteja. Ja savustamisen sijaan, pestään käsiä!