Postiluukku kolahtaa. Etätyöpäivä keskeytyy. Aina se on yhtä jännittävää, mitä posti mahtaa tuoda. Kynnysmatolla mainosten seassa odottaa vihreä kirjekuori. Käsiala on tuttuakin tutumpi. Osoite kuoren päällä on muuttunut 40 vuoden aikana useampaan kertaan, mutta kaikissa käänteissä posti on löytänyt perille, niin kotimaassa kuin ulkomaille.
Aikana ennen sähköpostia ja pikaviestimiä lehdissä oli yleisesti kirjeenvaihtopalstoja, jonne sai esille oman ilmoituksensa. Ilmoituksissa haettiin kirjeenvaihtokavereita hieman lehdestä riippuen joko nimimerkin suojissa lehden toimituksen toimiessa ensikontaktin välittäjänä tai ihan avoimesti oman nimen ja osoitteen kera.
Itselläni kirjeiden kirjoitus ja kirjekaverit olivat tärkeä osa nuoruutta. Ne tarjosivat pikkukylän kasvatille sosiaalisesti laajemmat piirit ja mahdollisuuden kurkistaa ja kurottaa omien nurkkien ja jopa ulos maailmaan, Suomen rajojen ulkopuolelle. Parhaimmillaan kirjeenvaihtokavereita taisi olla parisenkymmentä ympäri maailmaa!
Vihreän kuoren lähettäjään tutustuin ensi kertaa syksyllä 1978, kun vastasin nuortenlehti Help´issä (muistatteko?) olleeseen kirjeenvaihtoilmoitukseen. Ilmoituksen muotoa en muista tarkkaan, mutta Hurriganes taisi olla yhdistävä tekijä saman ikäisten tyttöjen kesken. Meillä kolahti heti. Ja kuinka jännittävää olikaan saada muutaman kirjeen jälkeen kirjoittavan tytön valokuva. Liimasin sen albumiin, jossa se on tallessa edelleen.
Kirjeenvaihtomme oli todella intensiivistä aina lukiovuosien päättymiseen asti. Kirjeitä saattoi kulkea molempiin suuntiin useita viikoittain. Vuodatimme kirjeissä toisillemme c-kaseteille viikon aikana äänittämämme biisit arvosteluineen, lemmikkiemme kuulumiset ja koetulokset, analysoimme tv-sarjojen käänteet (Avaruusasema Alfa, Charlien enkelit, Starsky ja Hutch – muistatteko?) ja erityisesti musiikkiohjelmat (Iltatähti, Levyraati ja Toivotaan, toivotaan – entä näitä?), vertailimme vaateostokset (Micmacit olivat kaukainen unelma!) ja purimme sisarusten kanssa käydyt riidat. Yhden välin askartelimme kirjekuoret itse aikakauslehtien sivuista ja koristelimme kirjepaperit Suosikista, Introsta, Helpistä ja milloin mistäkin leikatuilla kuvilla ja myöhemmin tarroilla.
Läpi opiskeluvuosien ja nuoren aikuisuuden kirjeenvaihtomme säilyi, mutta harventuneena. Yhdessä vaiheessa osoitteemme olivat aivan naapurikaupungeissa. Mietimme jopa tapaamista, mutta päätimme säilyttää ystävyytemme nimenomaan kirjepaperilla. Emme ole koskaan puhuneet edes puhelimessa! Ei edes sähköposti tai sosiaalinen media ole horjuttanut silloin tehtyä päätöstä.
Vuodet ovat kuluneet, työpaikat ja suosikkibänditkin vaihtuneet, maailmalla eletty ja matkailtu, lapset syntyneet ja kasvaneet – elämä kiirinyt eteenpäin, mutta yhä meillä juttua riittää. Kirjeitä kulkee nykyään kolme, neljä vuosittain, postikortteja paljon useammin. Sydäntäni lämmittää erityisesti, kuinka kirjekaverini edelleen muistaa paitsi minun, niin myös lasteni ihan jokaisen nimi- ja syntymäpäivän! Useimmiten se on perinteinen ruusukortti.
Onko sinulla ollut kirjekavereita? Olisiko vaikkapa kesälomalla hyvää aikaa kirjoittaa vanhalle kirjekaverille tai tutummallekin ja kertoa, mikä biisi tänä kesänä sytyttää tai millaiset kesäsandaalit jalassa kuljet. Arkisetkin asiat paperille pantuina näyttäytyvät ihan uudessa valossa, niin itselle kuin varsinkin niiden lukijalle.
Tutustu lisää
- Postimuseon Unohtumattomia kirjeitä Suomesta -näyttelyssä (14.2.2020-31.1.2021) voi tutustua suomalaisille monin tavoin merkityksellisiin kirjeisiin.
- Kirjeenkirjoitusinspiraatiota voi ammentaa myös Unohtumattomia kirjeitä verkossa -näyttelystä.
- Riippukeinuun hyvä vaihtoehto puolestaan on Timo Kalevi Forssin Unohtumattomia kirjeitä Suomesta -kirja (Like, 2020), jonka voi ostaa vaikkapa museokeskus Vapriikin museokaupasta.
