Postimerkit ja -kortit sortokauden protestoinnin välineinä
Venäjän keisarikunta harjoitti venäläistämispolitiikkaa Suomen suuriruhtinaskunnassa ajanjaksoina, jotka tunnetaan nimellä sortokaudet. Venäläistämistoimiin kuului myös postimerkkien venäläistäminen leijonavaakunasta kaksoiskotkaan.
Suomalaiset kapinoivat sortotoimenpiteitä vastaan monin tavoin, ja yhtenä keinona käytettiin hiljaisia viestejä postikorttien kuva-aiheissa ja postimerkkien asettelussa.
Postimanifesti 1890
Aleksanteri III antoi 12. kesäkuuta 1890 manifestin Suomen postilaitoksen alistamisesta Venäjän sisäministeriön alaisuuteen ja yhdistämisestä Venäjän postilaitokseen.
Manifestin jälkeen postilaitoksen henkilökunta säilyi suomalaisena, ja suomalaiset postimerkitkin säilyttivät vielä jonkin aikaa käypäisyytensä. Vuonna 1891 niiden rinnalle tuotiin kuitenkin niin sanotut rengasmerkit, jotka erosivat venäläisistä esikuvistaan ainoastaan merkkiin lisätyillä rengaskuvioilla.
Rengasmerkit olivat pakollisia Venäjälle menevissä lähetyksissä, muutoin niiden käyttö oli vapaaehtoista. Vaikka rengasmerkit olivat hieman edullisempia kuin suomalaiset postimerkit, niiden käyttö jäi hyvin vähäiseksi. Vasta vuonna 1900 Suomen omat postimerkit kiellettiin ulkomaanpostissa, ja vuonna 1901 Suomen sisäisessäkin postiliikenteessä.
Postimerkkikapina
Venäläisten postimerkkien tultua pakolliseksi alkoi kansa tekemään hiljaista vastarintaa niiden avulla. Venäläiset merkit liimattiin usein nurin päin tai vähintäänkin vinoon.
Vuonna 1909 lähetetyssä postikortissa on kaksi venäläismallista postimerkkiä liimattuna kyljelleen.
Wentzel Hagelstamin kustannusliike ja kirjakauppa kustansi Akseli Gallen-Kallela suunnitteleman mustanpuhuvan surumerkin suomalaisten postimerkkien muistoksi. Surumerkki, eräänlainen kirjeensulkijaan tai oheismerkkiin verrattava merkki oli ajatuksena liimata lähetykselle venäläisen postimerkin viereen. Surumerkit kuitenkin kiellettiin hyvin nopeasti, ja niiden kanssa kulkeneita lähetyksiä tunnetaan vähän.
15.8.1900 Helsingistä Tukholmaan lähetetty surumerkillinen lähetys.
Surukortti vuodelta 1900 suomalaisten postimerkkien muistoksi.
Surumerkin lisäksi painettiin runsain mitoin postikortteja, joihin oli kuvattu ”viimeinen tervehdys” suomalaisille postimerkeille. Postikorttien lisäksi aihetta esitettiin vastaavalla kuvastolla varustetuilla surutauluilla.
Sortokauden kapinaa valokuvapostikorteilla
Uudenlainen uutismedia, valokuvapostikortti oli 1800-luvun lopulla valloittanut maailman, ja tuli suosituksi Suomessakin. Suomessa valokuvapostikorttien kuvallista viestintää, edullisuutta ja nopeaa kulkua hyödynnettiin vastarinnan tarkoituksiin monin tavoin.
Kuutamokortissa maisema Jyväskylästä. Olavi Hankimon kokoelma.
Kuutamokortit olivat ensimmäinen manipuloitu valokuvajulkaisu. Päiväsaikaan otettuun maisemakuvaan lisättiin painossa hämyisen romanttista tunnelmaa maalaamalla taivaalle täysikuu ja hieman pilviä. Lisäksi kuutamokortit painettiin sinertävälle kartongille yöllisen vaikutelman lisäämiseksi. Romanttisen maalaustaiteen kuvastoa mukailevat kuutamokortit kehitettiin uudenvuoden markkinoille Saksassa vuonna 1896.
Suomeen niiden suosio kiiri ensimmäisen sortokauden alkaessa. Kuutamokorttien nähtiin kuvaavan kansakunnan vajoamista yön pimeyteen ja sorron alle. Kuutamokorteissa kuvattiin kansallisia symboleja talvisissa kuutamomaisemissa, sorron yössä.
Helsingin Eteläsatamaa kuvaavassa sinivalkoisessa kortissa on korostetun suuri siniristilippu. Olavi Hankimon kokoelma.
Sinivalkoinen maisemakorttisarja ilmestyi vuosina 1900–1901. Sarjassa hyödynnettiin painoteknisiä tapoja värittää kortteja: kortit painettiin puhtaanvalkealle paperille sinisellä painovärillä. Niiden aiheet esittelivät aluksi Aleksanteri II:n patsaan mielenosoituksellista kukitusta, sitten aihepiiri laajeni esittelemään suomalaisille tärkeitä maisemia ja kaupunkinäkymiä. Korteissa korostuu usein Suomen kansallislipuksi vasta kaavailtu siniristilippu tai tyhjä lipputanko.
Sinivalkoinen lippu ja merimaisema. Olavi Hankimon kokoelma.
Punakeltaisen lipun alle on kuvattu Nylands Nationin osakuntatalo Helsingissä. Olavi Hankimon kokoelma.
Lippukortit olivat saman aikakauden ilmiö. Suomessa vielä keskusteltiin kansallislipun väreistä; sinivalkoinen vai punakeltainen? Omaa kantaansa sai ”äänestää” lähettämällä mieleisen värisen lippukortin.
Hufvudstadsbladet oli muutaman viikon lakkautettuna. Etusivun repeymästä näkyy Aleksanteri II:n patsas. Kuva on K.E. Ståhlbergin ottama. Olavi Hankimon kokoelma.
1900-luvun alussa ns. etusivukorteilla markkinoitiin Euroopassa paikallisia matkailunähtävyyksiä sekä paikkakunnan päivälehtiä. Suomessa tämäkin innovaatio hyödynnettiin vastarinnan viestinnässä. Etusivukortteihin painettiin sensuroitujen tai lakkautettujen päivälehtien etusivuja ja muun muassa kuvia keisari Aleksanteri II:n patsaasta.
Emil Rundmanin kuvaama 17-osainen postikorttisarja ”Mellakasta Senaatintorilla” kuvaa Kasakkamellakan tapahtumia kuvareportaasiluonteisesti. Olavi Hankimon kokoelma.
Sortokauden uutiskorteissa esiteltiin muun muassa Suomen sotaväen lakkauttamisen innoittamana sen eri osastoja, kutsuntalakkojen aiheuttamaa kasakkamellakkaa Senaatintorilla sekä kansallissankariksi nousseen kenraalikuvernööri Bobrikovin murhanneen Eugen Schaumanin hautajaisia.
- Tutustu lisää aiheeseen Kuvan vallankumous -näyttelyssä Vapriikissa.
- Isänmaan yö – Vastarintaa ja uutiskuvia postikorteilla -julkaisu täydentää näyttelyä. Ostettavissa Trafiikin verkkokaupasta.
- Parhain terveisin – postikortti 150 vuotta -verkkonäyttely
- Postimuseon korttikokoelmat Finnassa
