Kuluttajakirjeiden maksuluokat yhdistyvät – postitaksalla liki 380-vuotinen historia

Posti yksinkertaistaa ensi vuonna kuluttajien kirjeiden lähettämistä yhdistämällä 1. ja 2. kirjeen luokat. Jako on ollut käytössä vuodesta 1984 alkaen. Ensimmäinen postitaksa julkaistiin Suomessa jo syyskuun 6. päivänä 1638 eli samana vuonna kun Posti perustettiin.

Valtiollinen posti oli tarkoitettu lähinnä hallinnon maksutonta kirjeenvaihtoa varten. Postitaksa mahdollisti myös yksityishenkilöille postin käytön erillistä korvausta vastaan. Kirjeestä perittävä postimaksu perustui sekä kirjeen painoon että kuljetun matkan pituuteen.

Kirjeiden lähettäminen oli pitkään kallista ja vaivalloista. Kirjeen postimaksu vastasi hyvinkin työmiehen päivän palkkaa ja sen postittaminen edellytti vierailua postimestarin luona. Postimaksujärjestelmä säilyi muuttumattomana koko Ruotsin vallan ajan ja vielä 1800-luvun ensi vuosikymmenilläkin Suomen tultua autonomiseksi Venäjän keisarikunnan osaksi.

Suomessa oli vuoden 1840 postitaksassa noin 30 erilaista postimaksua kirjeelle. Maksut vaihtelivat neljän ja kahdenkymmenen kopeekan välillä. Niiden hallitseminen aiheutti postimestareille paljon muistettavaa ja laskemista.

Isossa-Britanniassa otettiin vuonna 1840 käyttöön kuljetusmatkan pituudesta riippumaton postitaksa ja samalla maailman ensimmäiset postimerkit. Keisari Nikolai I määräsi samanlaisen postitaksan keisarikuntaankin, postimerkkejä ei vielä tässä vaiheessa nähty tarpeellisina. Uudistus tuli voimaan vuoden 1845 alusta ja toi Suomeen ehiökuoret.

Ehiökuori oli paksusta paperista tehty kirjearkki, joka taiteltiin kuoreksi. Kuoressa oli valmiiksi painettu arvoleima. Postin lähettäjät saattoivat ostaa kuoria valmiiksi eikä postimaksun maksamisesta tarvinnut enää huolehtia. Ehiökuoret voitiin jättää tarkoitusta varten valmistettuihin postilaatikoihin. Vuonna 1856, tasan 160 vuotta sitten, tulivat käyttöön ensimmäiset suomalaiset postimerkit.

Kansainvälisen postiyhteistyön seurauksena postien välille syntyivät yhtenäistaksat ja painorajat, jotka otetiin Suomessa käyttöön vuonna 1875.

Kirjeluokitusuudistus

Ensimmäinen jako 1. luokan ja 2. luokan postiin tehtiin 1974. Muutoksen takana oli postin käsittelyn koneellistuminen ja siirtyminen jakelukeskuksiin. Ensimmäistä luokkaa edustivat kirjeet, kortit, pikalähetykset ja postiosoitukset ja useamman kerran viikossa ilmestyvät lehdet. Toiseen luokkaan jäivät painotuotteet, tavaranäytteet, paketit ja harvoin ilmestyvät lehdet. 1. ja 2. luokan postia kuljetettiin eri välineillä. Ensimmäisen luokan posti kiisi pakettiautojen ja lentokoneiden kyydissä, toisen luokan posti puolestaan kuorma-autoissa ja se pääsi perille kolmen työpäivän kuluessa.

Maaliskuussa 1984 tuli voimaan kirjeluokitusuudistus, jonka mukaan kirjeen sisältö ei enää vaikuttanut postimaksuun, vaan luokka ja paino määrittelivät sen. 1. luokan kirjettä kutsuttiin päivänpostiksi ja 2. luokan kirjettä säästöpostiksi. Päivänpostin lupaus oli ”tänään postiin – huomenna perillä” ja säästöpostin luvattiin olevan perillä kolmessa työpäivässä. Kirjeet sai merkitä 2. luokan kirjeiksi, kun niitä postitti kerrallaan vähintään 20 kpl. Joukkolähetyksistä tuli oma lähetyslajinsa edullisine ehtoineen. Ruotsissa vastaava käytäntö oli tullut voimaan kolme vuotta aiemmin.
Helmikuun 1. päivästä 2011 lähtien 2. luokan kirjeen kulku nopeutui ja lähettämisen rajoitukset poistuivat. Uudistus toi mukanaan vilkkaimmille postituspaikoille siniset ykkösluokan kirjelaatikot keltaisten pariksi.

Vuoden 2017 alussa käyttöönotettava Kirje-ikimerkki vie kirjeen perille kotimaassa 1–2 päivässä postituksesta, valtaosan seuraavaksi arkipäiväksi. Suomessa postimerkillä varustettujen kirjeiden määrä on viisi prosenttia kaikista lähetyksistä. Yrityspuolella säilyy jatkossakin Priority- sekä Economy-luokat. Myös ulkomaille lähetetään yhä kahdella kulkunopeudella kulkevia Priority- ja Economy -kirjeitä kansainvälisten postisopimusten mukaisesti.

Lisätietoja historiasta antaa museonjohtaja Kimmo Antila puh. 050 5639070, kimmo.antila@postimuseo.