Torven toitotusta

Torvella on ollut Postin historiassa tärkeä merkitys sekä käyttöesineenä että tunnuksena. Torvella ilmoitettiin postin saapumisesta ja jo ensimmäisessä 1600-luvun postinkantajan vaakunamerkissä näkyi torvi.

Torvella on pitkä historia

Jo Rooman valtakunnassa yli 2000 vuotta sitten kuolleet gladiaattorit vedettiin Colosseumilta torvimusiikin saattelemina. Postitorvi kehittyi roomalaisten valmistamasta cornusta. Keskiajalla muun muassa portinvartijat ja yövahdit ilmoittivat eläinten sarvista tehdyillä torvilla tulipaloista ja muista vaaroista.

Myös paimenten ja metsästäjien torvet olivat sarvesta valmistettuja. Hollannissa leipureilla oli tapana ilmoittaa uunituoreista leivonnaisista torvella. 1400-luvulla torvia käyttivät myös ratsastavat sanansaattajat sekä teurastajat, jotka ilmoittivat torven törähdyksellä saapumisestaan kaupunkiin tai kylään. Liikkuvan ammattinsa takia teurastajat kuljettivat myös mukanaan postia.

Pois postin tieltä

Itävallassa syntyi kruununmaiden posti vuonna 1494. Sen hallinta periytyi Thurn und Taxis suvulle. Franz von Taxis sai idean teurastajilta varustaa omatkin postinkuljettajansa kiiltävillä messinkitorvilla. Pian Taxis-suku halusi korostaa omaa virallista asemaansa verrattuna teurastajiin ja sanasaattajiin ja vaati yksinoikeutta torven käyttöön. Alkoi pitkällinen riita, joka päättyi Taxis-suvun voittoon. Muita kiellettiin sakon uhalla käyttämästä torvea merkin antoon.

Vanha hokema ”Pois pois postin tieltä, posti se kulkee keskellä tietä” on perua siitä, että postitorven käyttäjille piti antaa vapaa kulku teillä. Torven käyttöön liittyi muitakin etuuksia, kuten että sulkupuomeilla ei tarvinnut maksaa tietulleja, lauttureiden piti kuljettaa posti maksutta jokien yli ja kaupunkien portit piti avata postinkuljettajille öisinkin.

Torveilevat postitalonpojat

Osittain Keski-Euroopasta saadun mallin mukaan Ruotsiin perustettiin postilaitos vuonna 1636. Suomeen toiminta ulottui vuonna 1638. Jo ensimmäisessä postiasetuksessa postinkuljettajan varusteisiin määrättiin kuuluvaksi postitorvi kaulaan, vaakunamerkki rintaan ja keihäs. Postinkuljetus määrättiin talonpoikien hoidettavaksi. Posti kulki ketjuna talosta taloon ja postitalonpojan olikin postitaloa lähestyessään ilmoitettava saapumisestaan torven törähdyksellä, jotta talossa olijat osasivat varautua postin vaihtoon kiireen vilkkaan.

Postitorvi sai virallisen aseman myös postivaakunassa, jossa oli koristelehvien keskellä soikeassa kentässä kolme kruunua ja niiden alla postitorvi. Näin torvesta tuli käyttöesineen lisäksi osa postin tunnusta.

Postitalonpoikien oli määrä saada varusteensa kruunulta, mutta hallitus noudatti huonosti antamiaan määräyksiä. Esimerkiksi Viipurin läänin postitalonpojat valittivat, ettei heillä ollut vaakunaa eikä postitorvea vaan pelkästään ”tuohella kääritty puunkappale”. Tästä syystä vastaantulijat eivät kunnioittaneet heitä ja ajoivat tieltä pois. Siksi syntyikin usein tappeluita. 1600-luvun lopussa postitalonpoikien piti itse ryhtyä maksamaan tarvitsemansa postiaseet ja -torvet. Tuskin kukaan kykeni hankkimaan itsellensä messinkistä postitorvea.

Valtakunnan päälinjoilla torvia kuitenkin käytettiin. Torvien kehittyessä myös niillä soitetut signaalit monipuolistuivat. Vuonna 1718 kuningas Kaarle XII määräsi kuusi erilaista signaalia postille. Postiljoonin oli soitettava torvea sen mukaan, millaista postia hän kuljetti. Samalta vuodelta olevassa postinkuljettajan virkamerkissä ratsastava postiljooni puhaltaa messinkiseen postitorveen.

Käyttöesineestä tunnukseksi

Suomi liitettiin autonomisena osana Venäjään 1809 ja Suomi sai samalla oman postihallinnon. Ensimmäisenä ylipostitirehtöörinä aloittanut Gustaf Ladau painatti postinkuljetukseen liittyvät ohjeet myös suomeksi. Siellä oli maininta ”postimerkki rinnassa ja postisarvi myötänsä, johon hän puhaldaa, koska joku händä wastaan tulee”. Ladaun myötä myös hankittiin uusia postitorvia, koska Ruotsin vallan ajalta olevat olivat pahasti kuluneita ja osa kadonneita. Uusia torvia hankittiin vielä vuonna 1852.

Ylipostitirehtöörinä toiminut Aleksander Wulffert oli tunnettu taiteellisista harrastuksistaan. Hän kiinnitti huomiota postitorven toitotusten sointuvuuteen. Hänen mielestään postiljoonien olisi pitänyt puhaltaa torviin musikaalisesti. Siksi hän ehdotti, että kymmenelle postiljoonille annettaisiin soiton opetusta ja opetusta saaneet voisivat puolestaan siirtää taitonsa koko postiljoonikunnalle. Senaatti hylkäsi kuitenkin ehdotuksen.

Torven merkitys käyttöesineenä alkoi vähentyä 1800-luvun loppupuolella, kun uudet kuljetusmuodot junat, höyrylaivat ja siirtyminen urakoitsijajärjestelmään vähenisivät tarvetta käyttää postitorvea. Postinkuljettajan virkamerkissä torvi kuitenkin säilyi. Ruotsin vallan ajalta olevat kolme kruunua korvautuivat Venäjän kaksipäisellä Kotkalla, ja sen alla komeili yksinäinen postitorvi. Pian Postin tunnusta alettiin käyttää myös postikonttoreiden mainoskilvissä.

1800-luvun puolivälissä alkoi yksittäistä torvea esittävän tunnuksen rinnalla esiintyä myös ristikkäin aseteltuja postitorvia kaksoiskotkan alla muun muassa postiljoonien virkalakeissa ja Suomen ensimmäisissä ns. ovaalimerkeissä. Ristikkäiset postitorvet säilyivät myös itsenäisen Suomen Postin tunnuksena. Postitorvi koki itsenäisen Suomen aikana monta muodonmuutosta ja säilyi postin tunnuksessa aina vuoteen 2002 saakka.

Tutustu lisää

• Lue Postin tunnuksista tästä.