Uuden museolehtorin vauhdikas koronakevät
Pestini Postimuseon museolehtorina alkoi helmikuun lopulla, kun tulin museon vakituisen lehtorin sijaiseksi. Vaikka työ oli minulle sisällöllisesti entuudestaan tuttua, on uuteen paikkaan siirtymisessä aina omat haasteensa. Postimuseolla aloittaessani tuntui kuitenkin siltä, että olin päässyt istumaan lähes valmiiksi katettuun pöytään. Kevään ohjelma oli suunniteltu valmiiksi ja ensimmäisten kuukausien aikana tehtävänäni oli lähinnä sen toteuttaminen.
Normaalioloissa museolehtori työskentelee erilaisissa opetus- ja yleisötyön tehtävissä. Kuva: Iita Kulmala.
Aloitusta helpotti sekin, että Tampereen museoissa kevät noudattaa pääpiirteittäin tuttua kaavaa: alkuvuonna koululaisryhmiä käy tasaiseen tahtiin ja aikaa jää myös juokseville ja taustoittaville töille. Kevätkausi huipentuu toukokuussa, kun luokkaretket ja vuosittain järjestettävä Museoiden yö tuovat taloon moninkertaisen määrän kävijöitä. Kesällä opastetaan turisteja ja vietetään Tapahtumien yötä. Vielä maaliskuun alussa tämäkin vuosi näytti seuraavan tuttua kaavaa. Sitten mikroskooppisen pieni virus sekoitti kaiken.
Kadonnutta yleisöä etsimässä
Yleisö kaikkosi, kun pandemia sulki museot.
Äkkiseltään ajateltuna vastaus kaikkiin kysymyksiin on helppo. Me suomalaiset olemme digikansaa ja lähes kaikilla on tarvittavat laitteet ja taito käyttää internettiä. Ei siis muuta, kuin näyttelyt ja tapahtumat verkkoon kaikkien katsottavaksi. Kevät on pelastettu!
Netti pelastaa… melkein
Todellisuudessa ratkaisu ei ollut niin yksinkertainen. Internetistä on kyllä apua, mutta oikotietä onneen se ei tarjoa. Fyysisiin tiloihin suunnitellut museosisällöt eivät toimi internetissä sellaisenaan. Olemassa oleva tieto on jäsennettävä uudelleen ja esitettävä tyystin erilaisessa muodossa. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikka ihan tavallinen museo-opastus. Se mikä toimii näyttelytilassa, ei välttämättä toimi verkossa. Kolmen vartin mittaista museo-opastusta kuuntelee näyttelyssä mielellään, mutta harva jaksaa tihrustaa kännykkänsä ruudulta samanmittaista monologia, vaikka opastuksen aihe olisikin lähellä katsojan sydäntä.
Verkkosisältöjä Postimuseo on toki tarjonnut jo pitkään, mutta koronan myötä internetistä tuli ainut tapa pitää yhteyttä yleisöön. Tarjontaa kasvatettiin muokkaamalla olemassa olevia sisältöjä verkkokelpoisiksi ja kehittämällä ohessa uusia digitaalisia palveluita. Paras esimerkki uuteen kuosiin pakatusta palvelusta on Postimuseon kotisivuilla huhtikuussa avattu Unohtumattomia kirjeitä verkossa -näyttely, joka pohjautuu tämän vuoden teemanäyttelyyn Unohtumattomia kirjeitä Suomesta.
Postimuseo siirsi Seela Sellan ja Esko Roineen lukemat kirjeet verkkoon.
Vaikka näyttelyiden sisällöt ovat samoja, tarjoavat ne tyystin erilaisen museokokemuksen. Alkuperäisen näyttelyn perustana on ihmisten henkilökohtainen suhde kirjeisiin.Väitän, että Seela Sellan ja Esko Roineen ääneen lukemat kirjeet ovat kotisohvalla kuunneltuina intiimimpi ja koskettavampi kokemus, kuin mitä ne ovat varsinaisessa näyttelytilassa. Jos et usko, niin keitä kuppi teetä, laita luurit korville ja paina playta.
Asiakkaat pääsivät kurkistamaan kokoelmatiloihin
Mielenkiintoista ja hauskaa poikkeusoloissa oli se, että tuttuja asioita pääsi esittämään uudenlaisista näkökulmista. Parhaiten tämä näkyy keväällä kuvaamissamme tietoiskuvideoissa, joissa esitellään viestinvälityksen historiaa ja Postimuseon kokoelmia. Tiiviit 10 minuutin videot ovat eräänlaisia opastuksia, joissa asioita lähestytään keskustelevasti ja normaalista poikkeavista näkökulmista. Tavallisesti asiakkaita ei esimerkiksi päästetä kokoelmatiloihin, mutta videon välityksellä sekin oli mahdollista. Kätketyt asiat myös kiinnostavat. Kurkistus kokoelmiin oli Postimuseon kevään katsotuin yksittäinen video, mikä ei itselleni tullut suurena yllätyksenä.
Alkukesästä peruuntunut Tom of Finland – luento sai sekin uuden elämän verkossa, kun toteutimmeesitelmän videoituna keskustelutuokiona. Lähetimme Kirjeiden Tom of Finland – Touko Laaksosen elämä kirjeiden kautta -videon Facebookissa ensiesityksenä, jolloin yleisö pääsi osallistumaan lähetykseen chatin kautta. Ensiesitys oli onnistunut kokeilu, jota varmasti tulemme käyttämään jatkossakin. Erityisen hienoa Tom of Finland -videoinnissa oli myös sen paikalle houkuttama kansainvälinen yleisö.
Jännitystä studiossa
Suurinta päänvaivaa ja jännitystä aiheutti museo-opetuksen toteuttaminen verkossa. Normaali opetustilanne perustuu vuorovaikutukseen opettajan ja oppilaiden välillä. Kuten kevään etäopetuskokemukset osoittavat, tämän asetelman toteuttaminen verkossa ei ole helppoa. Onneksemme pääsimme mukaan Tampereen kaupungin Mediakoulun hankkeeseen, joka mahdollisti videoidun ohjelman lähettämisen koulujen omalle netti-tv-kanavalle. Virtuaalinen koululaisopastus toimi niin, että lapset katsoivat alkuun ennalta nauhoitetun kierroksen, jonka jälkeen keskustelin heidän kanssaan ja vastailin kysymyksiin suorassa nettilähetyksessä.
Studioksi muutetussa Vapriikin työpajatilassa istuessa ja kameralle puhuessa olo oli kuin Pikku Kakkosen juontajalla konsanaan. Tilanteeseen totuttuani juttu alkoi luistaa ja näkymättömälle yleisölle puhuminen muuttui luontevammaksi. Erityisen paljon minut yllätti se, miten luontevasti lapset osaavat käyttää chattia keskusteluun. Kevään aikana koululaisten kanssa pohdiskeltiin muun muassa töihin liittyviä sukupuolirooleja, eriarvoisuutta ja onnellisuutta sekä sitä, kannattaako postipaketissa lähettää mummolle jäätelöä (olimme lopulta yhtä mieltä siitä, että ei kannata). Etukäteen jännittämäni live-esiintymiset olivat lopulta kevään hauskimpia työtehtäviä ja muistelen niitä erityisellä lämmöllä koko loppuelämäni ajan.
Vapriikin työpajatila muutettiin lyhyessä ajassa tv-studioksi. Kuva: Iita Kulmala.
Kevään aikana Postimuseolla toteutettiin myös paljon muuta yleisölle suunnattua toimintaa, kuten #karanteenikirjeet-kampanja ja simppelit askarteluvideot, jotka paikkasivat keväältä peruttuja yleisö- ja koululaistyöpajoja.
Museolehtorin näkökulmasta poikkeuksellinen kevät olikin ennen kaikkea opettavainen kokemus. Se kannusti kokeilemaan uutta, heittäytymään ja luottamaan omaan osaamiseen tuntemattoman edessä. Samalla se auttoi näkemään Internetin monet mahdollisuudet ja rajoitukset. Ennen kaikkea koronakevät havahdutti tajuamaan, miten ainutlaatuinen ja tärkeä kokemus perinteinen museokäynti lopulta onkaan…myös meille museotyöntekijöille.
Tule opastukselle!
Arkiseen aherrukseen palanneen Postimuseon museolehtorin voi nähdä työssään elokuun yleisöopastuksilla Viestinviejät-näyttelyyn. Opastuksia järjestetään elokuussa joka keskiviikko kello 14. Opastus sisältyy Vapriikin pääsylipun hintaan. Kesto n. 45 minuuttia. Tervetuloa mukaan!
Museolehtori – akateeminen sekatyöläinen
Museolehtori on museossa työskentelevä pedagogi, jonka tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa museossa tapahtuvaa opetusta. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa erilaisten koululaiskierrosten suunnittelua ja opastamista sekä työpajojen järjestämistä. Usein lehtori osallistuu myös yleisötyön, tapahtumien ja näyttelyiden suunnitteluun sekä some-kanavien päivittämiseen ja verkkosisältöjen tuottamiseen. Kollegoiden kanssa tuleekin usein vitsailtua, että lehtorit ovat museomaailman akateemisia sekatyöläisiä: aamulla opastat ja ohjaat työpajaa koululaisille, lounaan jälkeen suunnittelet tulevaa näyttelyä ja alkuillasta olet isännöimässä yleisöluentoa tai tapahtumaa. Harva työ on yhtä monipuolista, hauskaa ja palkitsevaa.
Vastaa