Heikin kirje Arvo-isälle ”sinne jonnekin” 1941

Isäni Heikki oli jatkosodan kesänä 1941 kymmenvuotias. Hänen kirjeensä omalle isälleen rintamalle Espoon Leppävaarasta kuvaa sodan tapahtumia kotirintamalta käsin lapsen näkökulmasta.

Kotona 15/7 -41

Rakas Isä!

Kiitos kirjeestäsi, jonka tänään sain. Olin hirmu iloinen kun sinä olit kirjoittanut kuoreen ”Lyseolainen”. Sitä myös ihmettelin kun se tuli näin pian perille, toissapäivänä siis 13/7 sinä lähetit sen ja tänään se tuli. Kiitos siitä että sa- noit minulle sen viivan sillä muuten en millään olisi muistanut sitä.

Tänään kun olimme merenrannassa aamupäivällä, niin merellä lensi eräs lentokone ja me luulimme sitä venäläiseksi sillä sitä ammuttiin it-tykeillä. Me juoksimme metsään piiloon sillä se tuli aivan meitä kohti. Kun se meni yli niin pojat näkivät että se on saksalainen lentokone, minkä jälkeen tulimme pelkuruuttamme nauraen pois metsästä.

Kävimme eräänä päivänä äidin kanssa metsässä hakemassa Hilkalle mansikoita emmekä löytäneet kuin muutaman marjan mukin pohjalle. Äiti kylvetti äskön Hilkkaa vadissa. Hilkka ei ensin aikonut tulla mutta kuin äiti sanoi, että ”Heikki tule sinä vatiin istumaan”, niin kyllä Hilkka silloin meni ja hauskaa hänellä tuntuikin olevan.

Me lähdemme taas pian uimaan sillä ilman on nyt kuuma ja vesi lämmin. Kello on varttia yli kaksi. Nopeasti se aika täällä kuluu. Nyt on meille tullut asumaan eräs täti, hän on 60-vuotias sotapakolainen ja hän asuu meillä kaksi viikkoa. Nyt loppui juuri hälytys, viimeinen ääni vaara-ohi-merkistä kuuluu.

Olen koettanut, koitan vastedeskin noudattaa neuvojasi. Tule pian lomalle kotiin, sillä minun on hyvin ikävä sinua.

Terveisiä ”sinne jonnekin”!

Heikki