Toukon kirje Helylle 8.6.1973

8.6.73

Hei Heikkä,

kiitos kirjeestäsi ja onnitteluista. Sen kunniaksi, että taas pääsin almanakkaan, tein semmoisen liha-maksa-pasteijan, jonka reseptin sain joskus jostain. Siihen pannaan kauheasti kaikenlaisia muitakin aineksia ja lopputulos on aika jännän makuinen. Kutsuin joitain tuttavia sitä maistelemaan ja hyvin teki kauppansa. Oli harmi kun Salme ei ehtinyt mukaan. Hän oli pannut Kaijalle kortin, jossa sanoi tulevansa 20.30 junalla kaupunkiin ja menevänsä Kaijan luokse. Kun oli se pahuksen lakko, ei voitu soittaa, että tulisi tänne ja niin piti Kaijan lähteä

kesken iltaa kotiansa eivätkä sitten enää viitsineet lähteä takaisin tänne, kun oli myöhä. No eihän se vahinko sen suurempi ollut, seuraavana päivänä tulivat molemmat tänne ja syötiin se pasteijan loppu pois. Sen maku kun vaan paranee vanhetessaan. Minusta on lysti joskus kokata jotain tommoisia. Eihän ne aina onnistu, mutta joskus tulee yllättävän hyvääkin.

Juu, vanha Salmuski oli täällä sen loppuviikon ja tuli kai Erkin kanssa takaisin. En ole varma tapasivatko toisensa, kun en ole tullut ottaneeksi yhteyttä sen jälkeen, mutta eiköhän. Hän tunsi itsensä ilmeisen orvoksi, kun Erkki oli niinkin kauan poissa. Ajattelin kovasti, mitä ohjelmaa hänelle keksittäisiin, mutta nuo pari päivää hupenivat ihan vaan ollessa ja minusta tuntuu, että se olikin paras ratkaisu. Ainakin hän tuntui kovasti nauttivan siitä, ettei ollut mitään kiirettä minnekään eikä mitään mitä täytyisi tehdä. Se kirjakauppatouhu alkaa aivan ilmeisesti ottaa voimille.

On taas niin hehkeä ilma, ettei meinaa todeksi uskoa. Ja on ollut pidemmän aikaa. Luonto on niin heleän vihreää ja tuoretta ja taivas hehkuu sinisyyttään, että on tosi vaikea pysyä sisällä. Eikä onneksi tarvitsekaan niin orjallisesti kuin Liikemainonnassa ollessa. Siinäkin suhteessa tämä uusi systeemini on mukava. Olemme joka päivä Nipan kanssa lekotelleet jonkun tunnin Kaivopuiston vehmaudessa. Häneltä nääs leikattiin sappikivet toukokuun alussa (kokonaista 33 kpl, joukossa isoja peukalonpään kokoisiakin!) ja hän on nyt ollut toipumislomalla kohta kuukauden. Ensi viikolla menee taas töihin, mikä on tavallaan hyvä minulle, koska oma keskittymiseni on tänä aikana jäänyt heikommalle. Ja varmaan hän itsekin taas innolla palaa työmaalleen, kun on näinkin kauan ollut pois – ainakin päätellen siitä, että hänellä on ollut vallan epätavallisia tarmonpuuskia viime aikoina. Viimeksi jynssäsi keittiön kylmäkomeron perin juurin ja maalasi sen ja kaapin oven oikein kaksiväriseksi, niin että se on tällä hetkellä meidän hienoin ovi ja siistein kaappi. Tänään kävimme torilla ja ostimme kukkia ikkunalaatikoihin. Tässä mun huoneen ikkunoissa kun on leveät ikkunalaudat ja pulut asustaa siinä alvariinsa ja kakkii paikat inhottavaksi ja pöllyttelee täisiä höyheniään ja kukertaa ja räpsyttelee ja melskaa. Mä sitte kaunaan niitä lintuja. Viime kesänä keksin, että kun laittaa kukkalaatikot ikkunalaudalle, niin ei pulut mahdu mukaan ainakaan yhtä rehvakkaasti, ja sitä paitsi on aika mukavan näköstä, kun lasin takana on kukkia, semmosia keltasia sykeröitä, en tiedä mitä ne on nimeltään. Ja niitten takana alkavat jalavien siemenet jo ruskettua. Parvekelaatikossa on tilli ja persilja työntäny hirmuvauhdilla ylös.

No niiin. Nyt tohon yritti yks pulu tunkea räystäälle muttei oikein mahtunut ja lensi räpisteli nolona pois. Hyvä hyvä! Kyllä mä viihdyn tässä talossa kauhean hyvin. Kun vaan vielä huoneisto olis oma niin tästä sais remontilla oikein toiveasunnon. Vai johtuuko sekin sitte siitä, että elämä yleensä nykyisellään maistuu.

Tuo talvinen elämänmuutos oli kyllä siunattu asia. Metkaa on se, että vaikka silloin alkuun jo tuntui siltä, että paine laukesi, niin kuitenkin tässä kevään mittaan olen huomannut, että jatkuvasti tapahtuu vapautumista ja irtautumista, ikään kuin olis sisällä paljon lankoja jotka viime vuosien mittaan ovat kiristyneet ja pingottuneet toisiinsa ihmeellisiksi sykeröiksi ja nyt vähitellen yksi toisensa perään alkavat löystyä normaaliin olotilaan.

Varmasti tämä vuodenaika osaltaan kans vaikuttaa tunnelmaan, ehkä pimeä pitkä syksy taas aiheuttaa toisenlaisia mielialoja, mutta ainakaan tällä hetkellä en mitään toivoisi muuttuvaksi. Yhden kerran olen lähtöni jälkeen käynyt Liikemainonnassa eikä ollenkaan tullut olo, että kun sentään pääsisi sinne takaisin, päinvastoin, vaikka siellä onkin paljon monen vuoden aikaisia tuttuja. Mutta voihan niitä tavata silti jos haluttaa.

Onhan tässä nykyisessä olemisessa tietysti jotain varjopuoliakin. Tuo dollarin arvon jatkuva aleneminen on tuottanut hallaa t.s. joka shekillä saan vähemmän ja vähemmän Suomen rahaa ja kaikki hinnat sen kun kallistuu. Mutta olen ruvennut tekemään myös täkäläisiä töitä, joten se tasapainottaa tilannetta. Ja se on hyvä, että töitä kyllä piisaa niin paljon kuin viitsii tehdä. Se viitsiminen onkin sitte kans yks asia. Pitäis jatkuvasti ottaa itseään niskasta kiinni ja kynä käteen. Kovin helposti aika hurahtaa kaikenlaisessa muussa puuhassa. Entinen ”pakollinen” työaika poisti sen ongelman. Mutta kyllä varmaan alkaa kynä taajaan heilua jos rupee leipä loppumaan. Luonto pitää huolen.

Se vaara tietysti on olemassa, että jos liikaa eristäytyy omiin ympyröihinsä alkaa vähitellen tulla epäsosiaaliseksi. Mutta eipä tarvitse tehdä muuta kuin avata televisio ja sieltä kyllä tulee tuutin täydeltä sosialisoimista. Ja se on yksi asia, joka osaltaan houkutteli minua irrottautumaan systeemistä ja järjestöistä. On todella surullista nähdä miten ihmiskunta ei kehity vaikka tiede ja tekniikka kehittyy. Että propaganda ja palopuheet saattavat massat johonkin maolaiseen sokeaan hurmostilaan aivan samoin kuin natsismi edellisen sukupolven saksalaiset. Markun (siskonpojan ystävä) Kaarina on yksi tyypillinen esimerkki, minulla on tuttavapiirissäni toinen varsin

vastaava, yksi vuosi sitten valmistunut arkkitehti, joka on varakkaasta porvarisperheestä, liikkuu vaan ”paremmissa” (t.s. kapitalistisissa) piireissä, eikä suinkaan olisi halukas muuttamaan omia elämäntapojaan ja mukavuuksiaan rahvaanomaisiksi tai jakamaan palkkaansa ja omaisuuttaan proletaarien kanssa, mutta samanaikaisesti kuitenkin vaahtoaa opinto- ja yritysdemokratiasta ja maolaiseksi pitäisi Suomikin muuttaa. Uskon kuitenkin, että se hänen kohdallaan on enemmän vain muotivillitys kuin vakaa periaate, niin kuin se on useimman muunkin kohdalla – arvelisin myös Kaarinan. Minusta on hyvä ettei Akku (Markku) ilman muuta lyöttäydy samaan kelkkaan, sillä itsenäisyys ja inhimillisyys on sittenkin kestävämpää. Jokainen herää kuitenkin jossain vaiheessa tajuamaan olevansa yksilö, jolla on tarve omaan elämään, pelkässä maolaisena massana oleminen ei riitä.

No mitäpäs minä tässä maailmaa parantamaan. Sopii vain olla iloinen ja onnellinen niin kauan kun saa elää riippumattomana. Taidan lopetella tällä kertaa ja ruveta katsomaan jotain suuhun pantavaa.

Aurinkoista ja leppoisaa kesän jatkoa sinulle ja teille kaikille. Terveisin Touko