Euroopan vaarallisin postireitti

Tukholmasta Ahvenanmeren ylitse postia kuljettivat postiruodut, osin maitse, osin veneillä, aluksi kerran viikossa. Ruotuun kuului kuusi miestä. Ruotujen tehtävä oli pitää veneet kunnossa ja hankkia purjeet ja airot. Arvoposti kuljetettiin tynnyreissä.

Syys- ja kevätmyrskyissä ja kelirikkoaikana sääolot olivat hankalat. Reitti oli onnettomuuksille altis. Esimerkiksi talvella 1710–1711 eckeröläiset menettivät 17 miestä.

Talonpojat kuljettivat postia

Postitalonpojat tekivät valan, jossa he sitoutuivat noudattamaan postijärjestystä ja heidät vapautettiin kestitys-, kyyditys- päivätyö- ja sotaväenottorasituksesta.

Postitalonpojalla tuli olla kaksi renkiä, jotka hoitivat varsinaisen postinkannon postitalojen välillä. Renkien ohella postia saattoivat kantaa myös postitalonpojan pojat tai tarvittaessa – rangaistuksen uhalla – isäntä itse, jos muita kuljettajia ei ollut käytettävissä.

Oikopolkuja
pitkin

Postitalonpojan piti käyttää oikopolkuja mutkaisten maanteiden sijasta. Talonpojan velvollisuuksiin kuului myös teiden kunnossapitoa, jotta postin kulku oli sujuvaa. Käytännössä se tarkoitti oikopolkujen kunnostamista, kapulasiltojen rakentamista soiden halki, tukkien asettamista jokien yli sekä tikapuiden laittamista aitojen ylittämiskohdille.

Postitorvi ilmoitti postin saapumisesta

Postinkuljettajan varusteisiin kuului vaakunamerkki, postitorvi ja keihäs turvaksi varkaiden ja petojen hyökkäyksiltä. Keihästä lukuun ottamatta varusteet kustansi kruunu.

Käytännössä kruunu ei kyennyt varustamaan kaikkia postitalonpoikia. Viipurin läänistä kerrotaan 1680–1690-luvulla, ettei postitalonpojilla ollut vaakunaa tai ”merkkiä rinnalla” eikä messinkistä torvea, vaan ”tuohella kääritty puunkappale” eli tuohitorvi. Ilman kunnollista torvea ja vaakunaa he eivät herättäneet tarpeeksi kunnioitusta, ja tiellä kulkijat ajoivat heidät tieltä tai syntyi tappeluita.

Kirjelaukku vaihtoi kantajaa postitaloissa

Postitalot sijaitsivat postireitin varrella 2–3 peninkulman välein, usein matka oli lyhyempikin. Kirjelaukku kulki postitalosta seuraavaan. Postitalot eivät olleet varsinaisia postitoimipaikkoja, vaikka kirjeitä otettiin vastaan ja kuljetettiin irtolaukuissa postikonttoreihin.

Postikonttoreita oli vain reitin varrella sijaitsevissa kaupungeissa.

Valtakuntaa hallittiin virkakirjeillä

Vain harva osasi kirjoittaa, vielä harvempi lukea 1600-luvulla. Suurin osa postista oli kruunun virkamiesten kirjeenvaihtoa. Virkakirjeet tuli merkitä sinetillä, jottei yksityiskirjeitä voisi niin helposti lähettää vapaakirjeinä.

Virkakirjeet muodostivat huomattavan osan postilaukkujen sisällöstä ja virkamiesten ohella tuskin muut kuin papit ja laajempia kauppasuhteita omaavat porvarit harjoittivat kirjeiden kirjoittamista.

Mitä kirjeen lähettäminen maksoi?

Ensimmäisen postitaksa vahvistettiin postireitin avaamisen yhteydessä 6.9.1638. Taksa määritteli hinnan kirjeen kuljetukselle. Hintaan vaikutti kirjeen paino ja kuljetettu matka.

Virkakirjeet kulkivat maksutta, mutta myös yksityishenkilöt, kuten säätyläiset kävivät kirjeenvaihtoa. Taksan perusyksikkönä oli yhden luodin (13,3 g) painava kirje. Halvin taksa oli kaksi äyriä. Postimaksun maksoi kirjeen vastaanottaja.

Postitalonpojat kulkivat kiireellä

Postirengit velvoitettiin kuljettamaan postia ”niin kiireesti kun tapana on muilla, joilla on kiireellistä asiaa.” Hänen piti kulkea ripeää kävelyvauhtia eli peninkulma (10,7 km) kahdessa tunnissa toimen menettämisen ja 8 päivän vesileipävankeuden uhalla.

Matkan pituudesta ja sääolosuhteista riippuen postinkantomatka kesti noin 6–15 tuntia, huonoissa olosuhteissa kauemmin. Hitaimmin posti kulki helmikuussa ja loppusyksystä, nopeimmin kesäkuukausina.