Postitiet: Kuopion–Vaasan tie

Kuopion–Vaasan tie

Suomen hallinto ja kauppa kehittyivät 1700-luvun lopulla. Kuopion lääni erotettiin Kyminkartanon läänistä ja Vaasan hovioikeus perustettiin vuonna 1776. Läänin pääkaupunki Kuopio kuului Vaasan 1775 perustetun hovioikeuden toimialueeseen. Yhteyksiä varten perustettiin Kuopion ja Vaasan välinen postilinja ja Kuopioon postikonttori 1776. Vaasan postikonttori oli perustettu jo 1645.

Pohjanlahden kauppapakon päättymisen myötä Vaasan ja Kokkolan porvarit halusivat välitettäväkseen savolaisten kauppatavaroita. Sisämaan suunnasta rannikolle ei ollut kulkukelpoisia maanteitä, vaan yhteyksiä hoidettiin usein vesiteitse.

Tarve uudelle rannikon ja sisämaan yhdistävälle tielle oli sekä hallinnollinen että taloudellinen. Kuopion–Vaasan tien rakentamispäätös tehtiin 1775, ja se valmistui 1784. Savon ja Hämeen pohjoisosat rannikkokaupunkeihin yhdistänyt Kuopion–Vaasan tie kehittyi ja pysyi Ruotsin ajan loppuun (1809) saakka Etelä-Pohjanmaan kaupan ja liikenteen valtasuonena.

Hallinto kehittyi

Kuningas Kustaa III antoi määräyksen Kuopion kaupungin perustamiseksi uuden läänin pääkaupungiksi 1775. Kaupunkiin perustettiin postikonttori seuraavana vuonna. Ensimmäinen postimestari, Petter Boström, tuli Kastelholman postimestarin tehtävistä. Kuopiosta kehittyi nopeasti keskisuuri postikonttori.

Kuopiosta rannikolle suuntautuvan reitin varrelle perustettiin postikonttori myös Laukaaseen 1786. Lisäksi viestit kulkivat Kuopiosta pohjoiseen, etelään ja itään. Virkakirjeiden lisäksi postireiteillä kulki säätyläisten kirjeenvaihtoa.

Nykyinen Kuopion kaupunki perustettiin 1775. Kuopion asemakaavan sijaintikartta on vuodelta 1777.

Piirtäjä Isak Reinhold Hasselblatt. Jyväskylän yliopiston julkaisuarkisto

Nahkaiset postilaukut sidottiin hevoskärryihin kiinni

Ennen rautateitä (1862) maitse liikuttiin joko jalan tai hevosella, talvisin suksilla. Maanteillä hevonen oli tavarankuljetuksen väline, henkilöliikenteessä se edusti elintasoa. Vielä korkeampaa elintasoa edusti kyytilaitos eli se, että matkustaja saattoi ajattaa itsensä paikasta toiseen vieraalla hevosella.

Postimäärien lisääntyessä hevoskärryjä hyödynnettiin siellä missä tien kunto sen salli.

Postia kuljetettiin pääosin kaksipyöräisillä kärryillä, sillä huonokuntoisilla teillä nelipyöräisillä ei päässyt liikkumaan. Antti Nisula (Posti-Antti) postinhaussa Kannuksen asemalla Toholammilla 1900-luvun alussa.

Postimuseo

Aisakellot toimivat merkinantovälineinä

Hevoskärryjen aisassa olevan kellon ääni kertoi tiellä matkaaville kärryjen lähestymisestä kapeilla teillä. Tiellä kohdatessa postinkuljettajalle piti antaa puoli tietä vapaaksi.

Aisakello oli myös erityisesti pimeällä hevosen ja kuljettajan turva, joka karkotti äänellään petoeläimet. Kansan keskuudessa aisakellojen ja kulkusten käyttö kuului erityisesti juhla- ja matka-ajoon.

Aisakellon kohokuvassa on ristikkäiset postitorvet ja vuosiluku 1876. Alareunassa on venäjänkielinen teksti: Osta, älä kitsastele, ajele sen kanssa, iloitse. Kello on ollut käytössä Pudasjärvi– Siivikko–Puhoskylä-linjalla.

Postimuseo

Hollikyydit eli kyytilaitos

Kyytilaitos kehittyi 1600-luvun kuluessa ja lakkasi vähitellen 1900-luvun alussa. Kyytilaitoksen tarkoitus oli henkilöiden, erityisesti virkamiesten, kuljettaminen paikasta toiseen tarpeen mukaan.

Tehtävä eli miesten, hevosten ja kuljetuskaluston ylläpito oli talonpoikien rasite talon koon mukaan. Kyydit kulkivat kestikievareiden välillä. Kyytien järjestely matkalaisia varten kuului tavallisesti kestikievarin pitäjälle.

Kyytilaitosjärjestelmässä teiden varsilla oli määrävälein kestikievareita eli majataloja. Ne pitivät majoitustilojen lisäksi matkustajia varten hevosia ja kuskeja, joita käyttämällä matka taittui.

Piirros tuntematon, 1832. Postimuseo.

Kestikievarit – aikansa hotelliketju

Maksuttomista majataloista tuli kestikievareita ja osa kruunun kyytilaitosta vuonna 1734. Kestikievarit sijaitsivat pääteiden varsilla ja reittien risteyskohdissa. Kestikievarissa matkustaja sai kohtuullista korvausta vastaan majoituksen, ruokaa ja tallipaikan hevosille.

Postimäärien ja vuorojen lisääntyessä 1600-luvulla perustettu postitalonpoikajärjestelmä korvattiin kestikievarikyytejä käyttävällä postiljoonijärjestelmällä vuonna 1846. Postilaukku alkoi kulkea kievarista toiseen hollikyytejä käyttäen postiljoonin saattamana.

Muhluniemen sotilasvirkatalo Laukaassa. Muhluniemeen perustettiin Keski-Suomen ensimmäinen postikonttori 1786. Paikka toimi ajoittain myös kestikievarina.

Postimuseo

Kihlakunnanposti täydensi valtakunnanpostin kuljetuksia

Postin kuljetus oli kihlakuntien rasite, samoin kuin mm. teiden ja siltojen ylläpito, kyyditysten järjestäminen ja julkisten rakennusten rakentaminen tai petojen ajo. Tehtävät jaettiin kaikkien talojen kesken.

Kihlakunnanpostinkuljettajat valittiin pitäjänkokouksissa ja palkka maksettiin yhteisesti, esimerkiksi viljana, joskus rahana. Kihlakunnanposti kuljetti maaherrojen ja paikallisviranomaisten virkakirjeitä. Kihlakunnanpostin toiminta jatkui 1800-luvun lopulle asti.

Iisalmesta Nilsiän kirkkoon kihlakunnan postissa 27.5.1828 lähetetty kuulutus. Kirkoissa luetut kuulutukset välittivät tietoa kansalle. Päällä oleva ns. meander-kuvio viittasi virkapostiin ja kuvasi alun perin Ruotsin kolmea kruunua. Muoto muuttui myöhemmin vaihtelevaksi koristenauhaksi.

Atte Moilasen yksityiskokoelma

Kirkon virkakirjeet kulkivat lukkarinpostissa

Kirkkolaissa (1572 ja 1686) oli säädetty lukkarien velvollisuudeksi kantaa tuomiokapitulin, rovastien ja kirkkoherrojen kirjeitä naapuriseurakuntien välillä. Kuljetus ei ollut säännöllistä, vaan tarpeen mukaan. Lukkarinposti päättyi, kun seurakunnat saivat vapaakirjeoikeuden 1869.

Kirkolla oli usein iso rooli viestinvälityksessä muutenkin. Hallinnollisia viestejä luettiin sunnuntaisin saarnastuolista ääneen seurakuntalaisille ja postilaukuissa kaupungeista maaseudulle kulkeneita yksityiskirjeitä jaettiin sakastista kirkonmenojen jälkeen.

Lukkari (klockaren) Nybergin Laukaalta Saarijärvelle kuljettama kirje vuodelta 1867.

Atte Moilasen yksityiskokoelma

Kirjeissä kulki rahaa ja arvoesineitä

1700-luvulla seteliraha yleistyi ja sen myötä rahalähetykset ja samalla postiryöstöt. Edes kuolemantuomio rangaistuksena ei estänyt varkauksia. Postiljoonit varustettiin kahdella pistoolilla vuonna 1777. Postitalonpojille hankittiin sapeleita.

Raha houkutti myös postinkuljettajia. Lappajärveläinen kihlakunnanpostinkuljettaja, renki Jaakko Jaakonpoika Vähä-Tarvonen tuomittiin kihlakunnanoikeudessa ja Vaasan hovioikeudessa 1806 hirtettäväksi kirjeiden avauksesta.

Postinkuljettaja tarvitsi aseistusta petoeläimiä ja postiryöstäjiä vastaan. Aluksi se oli keihäs, myöhemmin miekka tai pyssy. Yksiteräinen, käyrä sapeli kuului vuoden 1827 virkapuvun varusteisiin. Kaksiteräinen lyöntimiekka on vuodelta 1854.

Postimuseo